Kolmas kohtaus.
Ruhtinas.
Hänen kuvansa!… Voipi olla! … Mutta kuvansa ei ole kumminkaan hän itse… Ja kenties, joll'en mä löytäne jälleen kuvassa, mitä en itsessänsä peri-kuvassa enään havaitse… Enkä tahdokkaan sitä jälleen löytää … Sen harmi, tuo kuvaaja! Minä luulen varmasti, hänen olevan lahjoilla voitetun… Vaikkapa niinkin! Kuinhan vaan eräs toinen kuva, joka toisella väri-sekoituksella, toiselle pohjalle kuvattu on, … tahtoisi sydämmessäni antaa hänelle uudestaan siaa … silloin, totisesti, olisi se mieleheni. Silloin kuin rakastin, olin aina niin hilpeä, iloinen ja vallatoin… Nyt olen perin toisin… Ei toki; ei, ei! Suloisempi eli sulottomampi; min' olen parempi näin.
Neljäs kohtaus.
Ruhtinas. Kontti kuvinensa, joista hän asettaa toisen nurinpuolin tuolia vasten.
Kontti (asettaen toisen oikein puolin). Minä pyydän, ruhtinas, miettikää taiteemme rajat. Paljon, mitä viehättävintä kauneudessa, on kokonansa haettava ulompana sen rajoja… Asettukaa näin!
Ruhtinas (vähän katsastettuansa). Herttainen, Kontti, … erin herttainen!… Tästä on taiteenne, tästä siveltimenne onni riippuva… Mutta ihannettu, Kontti; yli määrin ihannettu!
Kontti. Itse peri-kuva ei näkynyt olevan sitä luuloa. Ja oikein katsottu, ei se olekkaan enemmin ihannettu, kuin taitehen tulee ihantaa. Taitehen tulee kuvata, kuten kaavallinen luonto, … jos sitä liekkään … ajatteli kuvan, ilman sitä poikkeemisetta, joka välttämättömästi tulee itse teko-ainehen vasta-rinnasta; ilman sitä turmeluksetta, jolla aika sotii sitä vastaan.
Ruhtinas. Maltillinen taituri on vielä kahta ansiollisempi. Mutta peri-kuva, sanoitte, löysi kuitenkin…
Kontti. Suokaa anteeksi, ruhtinas. Peri-kuva on henkilö, jota minun tulee kunnioittaa. En ole tahtonut mitäkään haitallista hänestä esitellä.