Ruhtinas. Niin paljon kuin tahdotte!… Ja mitä peri-kuva sanoi?
Kontti. Minä olen tyytyväinen, sanoi kreivinna, ellen mä vaan rumemmalta näytä.
Ruhtinas. Ei rumemmalta?… O sitä oikeata peri-kuvaa!
Kontti. Ja hän sanoi sen mokomalla suun-vedolla, josta varmaan tämä kuvansa ei osoita niin aanaa, ei aavetta.
Ruhtinas. Sitähän minäkin; siinä se juuri on, kuin se ylöllinen imartelu ilmoitakse. Ah, enkö mä sitä tunne, tätä ynseätä ilkku-suuta, joka rumistaisi itse Sulottarenki muodon!… En tahdo väittää, suloisen suun, joka väännäkse vähän ivaan, usein olevan sitä kauniimman. Mutta, älyttävästi, hiukan vaan; tämä suun väännellys ei saa kääntyä irvi-suuksi, kuten tämän kreivinnamme. Ja silmien tulee pitää vaari hekkumallisesta pilkkaajasta … silmien, joita tällä kreivinna-hyvällä nyt, suorastaan sanoen, ei olekkaan; ei edes tässä kuvassakaan.
Kontti. Armollinen herra! Minä olen lopen hämmästynyt…
Ruhtinas. Ja mistä? Kaiken sen, minkä taide on voinut tehdä kreivinnan suurista, tuijottavista mulju-silmistä, sen olette te, Kontti, rehellisesti niistä tehneet… Rehellisesti, sanon minä?… Ei niin rehellisesti, ett'ei rehellisemmästi. Sillä sanokaa itse, Kontti, voipiko tästä kuvasta päättää, mikä kuvatun luonne on? Ja se kuitenki pitäisi. Hänen ynseytensä olette vaihtaneet korkea-ryhtiin, pilkkansa myhäilyyn, hennon suru-mielisen aiheensa hiljaiseen raskas-mielisyyteen.
Kontti (vähän suutuksissa). Ah, minun ruhtinaani, … me kuvaajat luotamme siihen, että valmis kuva tapaa rakastajansa yhtä lämpimänä, kuin hän oli lämmin sitä tilatessaan. Me kuvaamme rakkauden silmillä ja ainoastaan rakkauden silmillä pitäisi meitä tuomitakkin.
Ruhtinas. Jaa noh, Kontti; miks' ette tuoneet sitä kuukautta ennemmin?
Pankaa se pois… Mikä se on tuo toinen kappale?
Kontti (tuodessaan sitä edes ja pitäen vielä nurin-päin kädessänsä.)
Eräs naisen-kuva sekin.