Ruhtinas. Niin voin minä kohdasteen heittää sen ennemmin ihan katsomatta. Sillä itse juuri-kuvaa tässä (sormi otsassa), … eli pikemmin täällä (osottaen sydäntä) se ei kumminkaan ennätä… Minä soisin, Kontti, saavani taidettanne ihmetellä toisissa kohdin.
Kontti. Ihanamman taiteen voi tavata; mutta varmaan ei ainetta tätä ihanampata.
Ruhtinas. Niinpä lyön vedon, Kontti, että tämä on taiturin oma
lemmitty … (Kuvaajan kääntäessä kuvan esiin.) Mitä näen minä?
Teidänkö teoksenne, Kontti? Vai omanko mieli-johtoni?… Emilia
Galotti!
Kontti. Mitä mä kuulen, ruhtinas? Te tunnette tämän enkelin?
Ruhtinas (malttaiden, mutta kääntämättä silmänsä kuvasta). Liian puolinainen!… juuri siksi että tuntea hänen voi… Siit' on muutama viikko, kuin mä tapasin hänen äitinsä Vegghiassa… Sitten ei ole hän sattunut tieheni paitsi pyhillä paikoilla, … kussa vähemmin käy kuin silmin katsominen… Tunnen minä hänen isänsäkin. Hän ei ole ystäväni. Se oli hän, joka enimmin vastusti minua saamasta Sabionettaa… Tämä vanha soturi; ylpeä ja karu; muuten rehellinen ja hyvä!…
Kontti. Isänsä niin! Mutta nyt on tässä meillä hänen tyttärensä…
Ruhtinas. No totta tosiaan! Ihan kuin peilistä varastettu! (Vielä silmillään riippuen kuvassa.) O, tiedättehän, Kontti, että silloin vasta taituria oikein ylistetään, kuin hän teoksensa rinnalla unhotetaan itse.
Kontti. Kuitenkin on tämä heittänyt minun vielä vähemmin itseeni tyytyväksi… Ja tyydyn kumminki taas hyvästi siihen, ett'en itseeni tyydy… Haa, ett'emme voi suorastaan silmillämme kuvata! Sillä pitkällä välillä, silmästä käden kautta siveltimeen, kuinka paljon eikö siinä turhaannu!… Mutta, kuten mä sanon, siitä, että tiedän, mikä tässä on turhaantunut, ja kuinka se on turhaantunut, ja minkätähden sen on täytynyt turhaantua; siitä olen minä yhtä ylpeä, vieläpä ylpeämpi, kuin kaikesta siitä, mitä en ole antanut turhaantua. Sillä edellisestä tunnen minä paremmin, kuin jälkimäisestä, todella olevani jalo kuvaaja; mutta käteni vaan ei olevan se aina… Vai luuletteko, ruhtinas, että Raphael ei olisi ollut jalohin kuvaaja-neros, jos hän, onnettomasti kyllä, olisi syntynyt kädettömänä? Luuletteko sen, ruhtinas?
Ruhtinas (kääntäen ikään silmänsä kuvasta). Mitä sanotte, Kontti? Mitä tahdotte tietää?
Kontti. Ah, ei mitään, ei mitään!… Jonni joutavaa vaan! Teidän sielunne, näen minä, oli tykkynään silmissänne. Minä rakastan semmoisia sieluja, ja semmoisia silmiä.