Orsina. Tosiaanko? Noh, Marinelli, eikö teidän hellä sydämmennekään varo niin mitäkään?
Marinelli. Mitä? Min-tähden?
Orsina. Hyvä, … niin tahdon minä uskoa teille jotakin; … joka pitää nostaman jok'ainoan hiuskarvanne pystyyn… Mutta tässä niin lähellä ovea saattaisi joku kuulla meitä. Tulkaa tänne… Ja! (pannen sormensa suun eteen) kuulkaa! ihan salassa! ihan salassa! (lähentäen suunsa hänen korvaansa, ikään kuin kuiskuttaaksensa, mutta huutaa hänelle kovasti korvaan). Ruhtinas on murha-mies!
Marinelli. Kreivinna, … kreivinna … oletteko te tykkänään mieletöinnä?
Orsina. Mieletöinnä? Ha! ha! ha! (nauraen täyttä kurkkua.) Minä olen harvoin, tahi en konsanani, niin hyvin tyytyväinen järkeeni, kuin nyt ikään… Totta tosiansa, Marinelli; … mutta se jää meidän kesken … (hiljaa) ruhtinas on murha-mies!… Kreivi Appianin murhaaja! Häntä ei ole rosvot, hänen ovat ruhtinaan apulaiset, hänen on ruhtinas surmannut.
Marinelli. Kuinka voi semmoinen kauheus tulla suuhunne, mieleenne?
Orsina. Kuinkako?… Aivan luonnollisesti… Tämän Emilia Galotin kanssa, joka on täällä hänen luonansa, … jonka sulhaisen täytyi niin nurin niskoin suoria pois maailmasta, … tämän Emilia Galotin kanssa on ruhtinas tän'aamuna, Dominikani-kirkon pylväästössä, puhunut laajalta, lavealta. Sen minä tiedän; sen ovat tiedustelijani nähneet. He ovat myös kuulleet, mitä hän on hänen kanssansa puhunut… Noh, hyvä herra? Olenkohan mieletöin? Minä sovittelen vielä toki, luullakseni, noin melkein yhteen, mikä yhteen kuuluu… Vai käykö tämäki toteen noin sattumalta vaan? Onko tämäki mielestänne sattumus? Oi, Marinelli, niin ymmärrätte te yhtä vähän ihmisten pahuuden, kuin Jumalan sallimuksen.
Marinelli. Kreivinna, te puhuisitte päänne poikki…
Orsina. Josko ma sen enemmän sanoisin?… Sitä parempi! sitä parempi!… Huomenna tahdon minä huutaa sen ulos torilla… Ja ken väittää vastaani, se oli murha-miehen kumppali… Jääkää hyvästi! (Lähtemäisillänsä kohtaa hän ovessa vanhan Galotin, joka tulee kiiruisammin sisään).
Kuudes kohtaus.