Odoardo Galotti. Kreivinna. Marinelli.
Odoardo Galotti. Suokaa anteeksi, armollinen rouva…
Orsina. Minulla ei ole täällä mitäkään anteeksi antaa. Sillä minulla ei ole täällä mitäkään pahaksikaan panna. Kääntäitkää tämän herran tyköön. (Osoittaen Marinellia kohden.)
Marinelli (huomaittuansa hänen, itseksensä). No vielä tuoki! Vanhus!…
Odoardo. Elkää, hyvä herra, pahaksi panko, että isä, joka on kauheimmassa hämmästyksessä, … astuu näin ilmoituttaimatta sisälle.
Orsina. Isä? (Kääntyy takaisin.) Emilian, epäilemättä… Haa, terve tultu!
Odoardo. Eräs palvelija tuli nelistäen vastaani, sanomalla, että omaiseni olisivat näillä seuduin vaarassa. Minä lennän tänne, ja kuulen, kreivi Appianin olevan haavoitetun; hänen palanneen kaupunkiin; rouvani ja tyttäreni pelastaneen itsensä linnaan… Missä ovat he, herra? Missä ovat he?
Marinelli. Olkaa huoletta, herra översti. Puolisollenne ja tyttärellenne ei ole pahaa mitäkään tapahtunut, paitsi säikähdystä. He voivat kumpikin hyvästi. Ruhtinas on heidän luonansa. Minä menen kohdastaan ilmoittamaan tuloanne.
Odoardo. Minkä-tähden ilmoittamaan? ensin ilmoittamaan?
Marinelli. Syistä … sen-tähden … ruhtinaan tähden. Te tiedätte, hyvä översti, millä kannalla te seisotte keskenänne. Ei varmaan ystävällisimmällä. Vaikka hän niin armollisesti käytäkse puolisotanne ja tytärtänne kohtaan: … he ovat muka rouvas-väkeä… Pitääkö sen-tähden teidänkin äkillisen näkynne oleman hänelle mukavan?