WERNER.
Hitto vieköön, hän on ja pysyy hupsuna! — Neitokainen, uskonee kai hän minulla olevan vielä sen verran älyä, etten nyt puhu siitä vaarallisuudesta. Se yksi perkele on hänestä lähtenyt ulos, mutta seitsemän muuta on häneen mennyt sen sijaan.
ISÄNTÄ.
Oo, kuulkoon hän nyt taas! Mitenkä hän osaakaan kaikki väännellä ja käännellä! — Ilveestä ilveeseen ja yhä uutta ja uutta! Oo, hän on erinomainen mies, tuo herra Paul Werner! — (Franziskalle ikäänkuin korvaan.) Hyvinvoipa mies ja vielä naimaton. Kolmen kilometrin päässä täältä hänellä on komea kylätuomarintila. Hänellä sitä vasta on saalista sodasta! — Ja on ollut varusmestarina herra majurin väessä. Oo, hän on sitten meidän herra majurimme hyvä ystävä! Hän on sitten hyvä ystävä, joka antaisi lyödä itsensä kuoliaaksi hänen tähtensä! —
WERNER.
Niin! ja tuo on sitten minun majurini hyvä ystävä! Tuo on sitten hyvä ystävä, joka majurin pitäisi antaa piestä kuoliaaksi.
ISÄNTÄ.
Mitä? kuinka? — Ei, herra Werner, tuo ei enää ole sopivaa leikkiä. — Minäkö en olisi herra majurin ystävä? — Ei, tuota leikkiä minä en ymmärrä.
WERNER.
Just on kertonut minulle kauniita juttuja.