FRANZISKA.
Majuri von Tellheiminkö? Tietysti minä tunnen sen kelpo miehen.
WERNER.
Eikö hän olekin kunnon mies? Pitääkös hän siitä miehestä? —
FRANZISKA.
Sydämeni pohjasta.
WERNER.
Todellako? Näkeekös neitokainen, nyt hän näyttää minusta entistäkin kauniimmalta. — Mutta mitä palveluksia tuo isäntä sanoo majurille tehneensä?
FRANZISKA.
Enpä tosiaankaan tiedä; jollei hän mieline lukea sitä ansiokseen, mikä kaikeksi onneksi sai alkunsa hänen roistomaisesta menettelystään.