NATHAN.
Ketä?
Rechaako? — Sittah häntä kutsuttaako? —
No, jos on Sittah häntä kutsunut,
ei patriarkka…
DAJA.
Miksi juuri hän?
NATHAN. Nykyään etkö hänest' ole mitään sa kuullut? Tosiaankaan? Etkö mitään sä ole hälle kuiskannut?
DAJA.
Mä? Hälle?
NATHAN.
Miss' ovat lähetit?
DAJA.
Tuoss' ulkona.
NATHAN. Heit' itseni mun varovaisinta ois puhutella. Tule! — Kunp' ei tässä vain patriarkan ole juonia. — (Poistuu.)
DAJA. Ja mä — mä vielä aivan muuta pelkään. — Saa nähdä! Ainut luuloiteltu tytär noin rikkaan juutalaisen, eiköhän myös muslemille kelpais? — Hetkessä hän ristiritarilt' on mennyt, — mennyt, toist' askelta mä ellen ottaa tohdi, — sanoa tytöllekin, ken hän on! — Ei huolta! Ensi hetkenä, min kahden hän kanssain on, mä hälle sanon sen! Ja hetki tulee se — ken ties nyt juuri, kun saatan häntä. Vaaratt' aivan kai jo matkalla voin ensi vihjeen antaa. Niin, niin! Nyt — tai ei koskaan! Asiaan!
(Lähtee Nathanin jälkeen.)