NATHAN.
Sulttaani!
SALADIN. Tääll' on jo matkue. Niin rikas jälleen ma oon kuin pitkään, pitkään aikaan en. — Tulehan, sano, mitä tarvitset, jotakin suurta yrittääkses! Tekään, näes tekään, kauppamiehet, koskaan ette käteistä rahaa liian paljon saa!
NATHAN. Ja miksi ensin näistä turhista? Näen tuolla kyynelsilmän, kuivata sen haluaisin paljon ennemmin. (Menee Rechan luo.) Oot itkenyt — mik' on sun? Tyttäreni kai vielä oot?
RECHA.
Oi isä!
NATHAN. Toisiamme me ymmärrämme — ja se riittääkin! Sä tyynnä pysy, iloisna! Jos muutoin sydämes viel' on omas! jos vain sitä ei uhkaa mikään menetys! Viel' on isäsi omanas!
RECHA.
Ei kukaan muu!
RISTIRITARI. Ei kukaan muu? — No niin, mä petyin siis! Menettävänsä mit' ei pelkää, sitä ei koskaan omaksensa uskonut, ei toivonutkaan. — Hyvä, oikein hyvä! — Tää muuttaa, Nathan, muuttaa kaiken! Tänne, Saladin, kutsuminas saavuimme, Vaan väärään opastin ma sinut; enää äl' itseäsi vaivaa!
SALADIN. Nuori mies, kuink' oot taas kiivas! Kaiken pitäiskö sua totella? sun mieles arvata?
RISTIRITARI.
No, kuulethan sa, nääthän, sulttaani!
SALADIN. Niin kyllä! — Paha vain, ett' asiastas et ollut varmempi.