SALADIN.
Rechan veli?
NATHAN.
Niin!
RECHA.
Minun veljeni? Mull' onko veli?
RISTIRITARI (havahtuu säpsähtäen hajamielisestä, synkästä äänettömyydestään). Miss' on, miss' on se veli? Vieläkö ei täällä? Täällä hänet pitihän mun kohdata.
NATHAN.
Vain malttia!
RISTIRITARI (kovin katkerana). Jo isän hän keksi neidolle: myös veljeä miks ei hän löytäis hälle!
SALADIN.
Tuopa puuttui!
Kristitty! Huulilt' Assadin ei ois
noin halpa epäluulo lähtenyt. —
No hyvä, jatka vain!
NATHAN. Suo anteeks hälle! Mä hälle mielelläni anteeks suon! Ken tiesi, miten hänen sijassaan ja iällään me ajattelisimme! (Menee ystävällisesti ristiritarin luo.) Se onhan luonnollista, ritari: epäilys epäluottamukseen vaihtuu! Kunp' oisitte mun kuulla suonut heti nimenne todellisen…
RISTIRITARI.
Kuinka?
NATHAN. Stauffi te ette ole!