NATHAN. Kosk' arvelet sit' itse, niin vakuutus täst' ota kirjasta!
(Ojentaa hänelle messukirjan.)
SALADIN (kiihkeästi avaten sen).
Ah, käsialansa ma tunnen jälleen!
NATHAN. Viel' ei he mistään tiedä! Viel' on yksin sun vallassas, min verran saa he tietää!
SALADIN (kirjaa selailtuaan). Kuink', enkö omaksuisi lapsia ma veljeni — mun omiain ne eikö? Sun haltuusi mä jättäisinkö ne? (jälleen ääneen) Heit' on he, Sittah, heitä! Kumpikin he ovat … ovat veljes lapsia!
(Rientää syleilemään heitä.)
SITTAH (seuraten häntä). Mä mitä kuulen! — Miten muuten, muuten vois ollakaan!
SALADIN (ristiritarille).
Nyt, äksy, saat kuin saatkin
mua rakastaa!
(Rechalle) — Nyt oonpa kuitenkin.
miks tarjouduin ma, — suostuit taikka et!
SITTAH.
Mä myös, mä myös!
SALADIN (jälleen ristiritarin luo).
Mun Assad-poikani!
Mun Assadini poika!