(Nathan astuu hänen luokseen, ja Sittah siskosten luo, ilmaisemaan
heille osanottoaan. Nathan ja Saladin puhuvat hiljemmin.)
Kuulehan, Nathan, etkö sanonut sä äsken?
NATHAN.
Mitä?
SALADIN.
Ettei Saksast' ollut
isänsä, — syntyjään ei saksalainen.
Mik' oli siis hän? Mistä?
NATHAN. Sit' ei koskaan ees mulle tunnustanut. Hänen suustaan en siitä mitään kuullut.
SALADIN. Frankkikaan ei ollut hän? Ei mistään länsimailta?
NATHAN.
Ei ollut, ei! — sen tunnusti hän kyllä.
Mieluimmin Persian hän kieltä puhui…
SALADIN.
Ah, Persian? — Mit' enää pyydänkään?
Hän on se! — oli!
NATHAN.
Kuka?
SALADIN.
Veljeni!
Niin, aivan varmaan! Rakas Assadini!
Niin, varmasti!