NATHAN.
E-hei! Niin peliä vain leikitään!
AL-HAFI.
Vaikk' eipä tyhjän päältä pelattu!
NATHAN. Kenelle rahat siirtyi, vähät siitä. Mut ettei sua kuullut ees! ei korvaa asiaas lainannut niin tärkeään! ei ihastunut kotkankatseesees! se — sehän vaatii kostoa — vai mitä?
AL-HAFI. Aa, mitäs? Siksi vain sen kerroin teille, ett' oivallatte, mik' on otus hän. Sanalla sanoen: en kestä enää. Likaisten maurein luona vain nyt juosta saan lainaa, lainaa hälle kysellen… En ikänäni ole itselleni mä kerjännyt — nyt toisen pussiin pyydän. Milteihän kerjäämist' on lainaaminen: ja lainananto korolle, se taas on varkauden veroista. En joudu äärillä Ganges-virran kumpaankaan, ei kumpaakaan mun tarvis edistää. Äärillä Ganges-virran, siellä vain on ihmisiä. Täällä ainoa te ootte, jonka elää ansaitsis äärellä Ganges-virran. — Tulkaa sinne! Pois hälle pyyhkäiskää se ruhka kaikki, hän mitä himoo vain. Hän kuitenkin pian teidät panee tyhjäksi. Vaan näinpä sais nylkeminen lopun äkisti. Dervishin-kaavun saatte, — tulkaa, tulkaa!
NATHAN.
Tuo keino tosin, luulen ma, meill' aina
on varana. Vaan lupaan miettiä,
Al-Hafi, sitä. Varros.
AL-HAFI.
Miettiä?
Ei, täss' ei auta mietintä.
NATHAN. Vain kunnes ma palaan luota sulttaanin ja heitän jäähyväiset…
AL-HAFI. Ken miettii, etsii vain poisvetäymisen aihetta. Ken ei voi oikopäätä ottaa elääkseen vain itselleen, jää muiden orjaks aina. — Vaan miten mielitte: niin eläkää, kuin mielestänne hyvä elää on! Mun tieni tänne käy, ja teidän tuonne.
NATHAN. Al-Hafi, tilis sentään itse ensin kai teet?
AL-HAFI. Pah! Pilaa! Tila kassani ei maksa edes tilinteon vaivaa; ja minut takaatte — te tahi Sittah. Hyvästi!