SALADIN. Sun todistukses tukee mitä juuri kumota tahdot. — Edut ihmisen sa tunnet todelliset, — mut ei kansa. Oot yrittänyt tuta ainakin; oot niitä pohtinut: se viisaaksi jo yksin tekee.
NATHAN. Jona itseään jokainen pitää.
SALADIN. Kyllin kainosteltu! Ei siedä kuulla sitä aina siellä, miss' odottais vain kuivaa järkeä. (Hypähtää pystyyn.) Mut asiaan! Ja suotta, juutalainen, suott' älä kiertele!
NATHAN. Sua, sulttaani, niin palvella ma totisesti tahdon, ett' eelleen tuttavuutes ansaitsen.
SALADIN.
Palvella? Miten?
NATHAN. Parhaan kaikesta saat aina, hinnoilla myös halvimmilla.
SALADIN.
Sä mistä puhut? Et kai tavaroistas? —
Sun kanssas kaupustelkoon sisareni.
(Tään urkkijatar saakoon!) — Mitään ei
mull' ole tekemistä kaupin kanssa.
NATHAN. Epäilemättä tahdot tietää siis, mit' olen ehkä tieni varrella vihollisesta, joka herää jälleen, ma kuullut, kokenut? — Ja suorin sanoin…
SALADIN. En sitäkään mä tarkoittanut sulta nyt udella. Mä siitä tarpeeksi jo tiedän. Lyhyesti…
NATHAN.
Käske, herra.