— Mutta sinä näytät taivaasta pudonneen, — sanoi mustapartanen mies ivallisesti hymyillen, — etkö koskaan ole opritshnikeitä nähnyt? Tosiaankin taivaasta pudonnut! Hiisi hänet tiennee, mistä lienee loiskahtanut, olet tainnut pöllähtää maan halki!
Rosvojen julkeus saattoi Nikita Romanovitshin raivoon.
— Kuuleppa, poikaseni, — hän sanoi: — sinun pelkäämättömyytesi miellyttää minua, minä aioin säästää sinua. Mutta jollet heti paikalla sano minulle, kuka olet, käsken, niin totta kuin Jumala on pyhä, hirttämään sinut. —
Rosvo oikasihen ylpeästi.
— Minä olen Matvei Homjak, — hän vastasi, — Grigori Lukjanovitsh Skuratov-Bielskin ratsupalvelija; palvelen uskollisesti herraani ja tsaaria opritshnikkina. Luuta, joka meillä on satulassa, merkitsee, että lakasemme Venäjätä, käväsemme pois kavaltamisen tsaarin maasta; mutta koiranpää — että puremme tsaarin vihollisia. Nyt tiedät, kuka olen; sanoppa sinäkin, miten sinua tulee nimittää, kunnioittaa, miltä nimeltä muistella, kun pääsi kerran halkaistaan?
Ruhtinas olisi antanut opritshnikille anteeksi hänen julkean puheensa. Tämän miehen pelottomuus katsoessaan kuolemaa silmiin miellytti häntä. Mutta Matvei Homjak panetteli tsaaria, ja tätä ei voinut sietää Nikita Romanovitsh. Hän antoi merkin sotilaille. Tottuneet tottelemaan bojaria sekä itse suutuksissaan rosvojen julkeudesta, heittivät he silmukat kauloihin ja valmistautuivat toimeeepanemaan rangaistusta, joka äsken uhkasi talonpoikaraukkaa.
Silloin nuorempi miehistä, jotka ruhtinas oli käskenyt irroittaa satuloista, tuli hänen luokseen.
— Salli, bojari, minun lausua sananen.
— Puhu!
— Sinä, bojari, tänään meille hyvän työn teit, pelastit meidän noiden koirien kynsistä, niin me tahdomme sinulle hyvän hyvällä maksaa. Sinä et näköään moneen aikaan ole ollut Moskovassa, bojari. Mutta mepä tiedämme, mitä siellä tapahtuu. Kuule meitä, bojari. Jollet elämääsi vielä ole kyllästynyt, älä käske hirttää noita perkeleitä. Päästä heidät, päästä tämäkin piru Homjak. Ei heitä ole sääli, vaan sinua, bojari. Mutta jos kerran sattuvat käsiimme, niin, Kristuksen kautta, hirtän itse heidät. Surmasilmukkaa eivät vältä, mutta ei sinun tule lähettää heitä perkeleen luo, vaan meikäläisten.