— Mihin ajavat? — kysyi Persten, kavahtaen pystyyn.
— Vastikään olivat kääntyneet Hiidenkuilulle päin. Minä kun huomasin, niin suoraa päätä juoksin tänne suon ja metsän halki.
— No, pojat — huusi Persten: — tarpeeksi uunilla hirsiä vedelty!
Kaksikymmentä miestä. käyköön minun kanssani!
— Sinä, Korshun, — hän jatkoi, kääntyen vanhan rosvon puoleen, — ota kaksikymmentä muuta miestä, ja asettukaa väärän tammen luo väijyksiin, sulkekaa heiltä tie, jos me emme ajoissa ehtisi perille. No, joutuin miekat käsiin!
Persten huiskasi tshekanillaan ja iski tulta silmillään. Hän oli pelottavan päällikön näköinen keskellä kuuliaista sotajoukkoaan.
Rosvojen entinen vapaa käytös katosi ja jätti sijaa ehdottomalle kuuliaisuudelle.
Silmänräpäyksessä oli neljäkymmentä miestä erkautunut joukosta ja jakautunut kahteen riviin.
— Hei, Mitka! sanoi Korshun nuorelle Kolonnan miehelle, — ota mukaasi sauva ja käy kanssamme, mutta koeta ponnistaa, kenties suutut!
Mitka mulkoili tyhmännäköisenä, otti kylmäverisesti ukon käsistä tavattoman ison kangen, asetti sen olallensa ja läksi löntteröiden osastonsa jälkeen väärälle tammelle.
Toinen osasto riensi Perstenin johtamana Hiidenkuilulle, tuntemattomia ratsastajia vastaan.