— Tuskinpa! — vastasi Serebrjani: — hän pyysi tänään päästäkseen toivioretkelle parinkymmenen virstan päähän…
Mutta tarkemmin katseltuaan ratsastajaa tunsikin ruhtinas hänet Miheitshiksi. Ukko oli kalpea kuin kuolema. Satulaa hänen allansa ei ollut; hän näkyi heittäytyneen ensimäisen ratsun selkään, mikä käsiin sattui, ja vasten kaikkea säädyllisyyttä, kiiti hän nyt pihaan, aivan kauniitten ikkunain alle.
— Isäseni Nikita Romanitsh! — huusi hän jo kaukaa, — sinä juot, syöt, virkistät itseäsi, mutta murhetta et tunne. Vast'ikään kohtasin minä tuolla puolen kirkkoa Maljuta Skuratovin ja Homjakin, molemmat ratsain, ja heidän keskessään, kädet sidottuina, kenenkä luulisit? itse tsarevitshin, ruhtinaan! Ne kirotut olivat panneet hänen päähänsä mustan paslikan, mutta tuuli löyhytti paslikkaa, ja niin tunsin tsarevitshin! Hän katsoi minuun, juuri kuin apua pyytäisi, mutta Maljuta, susi hänet syököön, lennätti paikalle ja vetäsi taas paslikan hänen silmilleen!
Serebrjani hypähti paikaltaan.
— Kuuletko, kuuletko, Boris Fjodoritsh? — huusi hän säkenöivin silmin. — Vai pitäisikö odottaa vielä, että ryövärit riitautuisivat keskenään! — Ja hän syöksi alas portaita.
— Tuo tänne hevonen! — huusi hän, kiskaisten suitset Miheitshin käsistä.
— Mutta tämä hevonen ei sovi sinulle, isäseni, — sanoi Miheitsh, — tämä on pahanpäivänen koni, eikä satulaakaan sillä ole … ja mitenkä sinä sellaisella hevosella saattaisit tsaarin luo ajaa?…
Mutta ruhtinas oli jo hypännyt selkään ja lennätti, ei tsaarin luo, vaan Maljutaa takaa-ajamaan.
On olemassa muinainen laulu, kenties Iivanan aikuinen, joka omalla tavallaan kertoo tässä mainitun tapauksen:
Kun perustukset pantiin Moskovan,
Syntyi tsaari Iivana Vasiljevitsh.
Kun läksi alle kaupungin Kasanin,
Alle Kasanin kaupungin, alle Astrakanin:
Hän Kasanin otti ohi mennessään,
Vangitsi tsaarin, hänen tsaarittarensa;
Hävitti Pihkovasta petoksen,
Pihkovasta ynnä Novgorodista.
Mitenkä hävittäisi Moskovasta sen!
Virkkoi Maljuta ilkeä Skuratovitsh:
"Voi sinua, tsaari Iivana Vasiljevitsh!
Petosta et poista ikipäivinäs!
Sinua vastapäätä istuu vastustajasi,
Syöpi kanssasi yhdestä astiasta,
Juopi kanssasi yhdestä pikarista,
Vaatteensa saapi yhdestä olkapäästä!"
Ja tsaari asian arvasi,
Tsarevitshia vihasi.
"Voi, te ruhtinaat sekä bojarit,
Tsarevitsh ottakaa käsistä valkeista,
Pukekaa musta puku päällensä,
Kuljettakaa hän suohon liejuiseen,
Tuonne syvään Hiidenkuiluhun,
Äkisti hänet siellä surmatkaa!"
Bojarit kaikki kilvan poistuivat.
Jäi yksin ilkeä Maljuta vaan,
Tsarevitshin hän otti käsistä valkeista,
Puetti hänet mustiin vaatteisin,
Kuljetti sitten suohon liejuiseen,
Tuonne syvään Hiidenkuiluhun.
Sai tiedon Nikita Romanitshin palvelija,
Istui hevosluuskan selkähän,
Pian nelisti luo Nikita Romanitshin:
"Hoi, isäseni, Nikita Romanovitsh!
Sinä juot, syöt, virkistät itseäsi,
Et petoksesta tiedä ensinkään!
Putoaa tähti taivaan alainen,
Sammuupi liekki kirkkaan tuohuksen,
Tsarevitshia koht' ei olekaan!"
Nikita Romanitsh säikähtyy,
Heittäytyy hevosluuskan selkään,
Pian suolle liejuiselle lennättää,
Tuonne syvälle Hiidenkuilulle.
Hän iski Maljutaa korvalle:
"Sinä Maljuta, Maljuta Skuratovitsh!
Et palaa tätä sinä nielekään,
Palasta tästä sinä tukehdut!"