— Nopeasti! Kiiruhtakaamme! — Persten sanoi.
Yhdellä tiellä kohtasivat heitä opritshnikit.
— Ketä kannatte? — he kysyivät.
— Tulipalossa haavoittunutta! — Persten vastasi. — Viemme parantajalle!
Slobodan portilla pidätti heidät vahtimies. He yrittivät mennä ohitse; vahtimies alkoi huutaa; Persten iski häntä nyrkillään, ja hän vaipui nikahtamatta.
Ilman enempää vastusta rosvot kantoivat ruhtinaan slobodasta.
XXII Luku.
Luostari.
Me jätimme Maksimin sadeyönä, jolloin hän lähti pois Aleksandrovin slobodasta. Villakoira haukahteli ja hyppeli hänen ympärillään iloissaan siitä, että hänen onnistui päästä irti kahleistaan.
Maksim, jättäessään vanhempainsa kodin, ei ollut ennättänyt valmistaa itselleen edeltäpäin matkan päämäärää. Hän tahtoi vaan päästä erilleen tsaarin lemmityisten inhottavasta elämästä, heidän riettaista huvituksistaan ja jokapäiväisistä veritöistä. Jättäessään taaksensa hirvittävän slobodan, hän antautui kohtalonsa valtaan. Aluksi hän kiiruhti hevostaan, ett'ei isänsä orjat häntä saavuttaisi, jos ehkä Maljuta lähettäisi heitä takaa-ajamaan häntä. Vaan pian hän kääntyi syrjätielle ja ajoi käyden.