Ääni jatkoi:
Maljuta, ilkeä koira,
Pyhää isää kiusasi
Pyhää isä Filippoa!
Tuu, tuu, tuu,
Tuu, tuu, lapseni!
Maksim ei voinut enää kestää, hän sysäsi jalallaan oven auki.
Komean puvun ja opritshnikin kullatun miekan nähtyään, talon väki hämmästyi.
— Keitä te olette? — Maksim kysyi.
— Isäkulta, — ukko vastasi, kumarrellen ja änkyttäen pelosta: — minun nimeni, älä suutu, on Feodor, ja vaimoni on Maria!
— Millä te, hyvät ihmiset, elätte?
— Vennää revimme, hyvä veli, virsuja punomme ja teemme seuloja.
Kauppiaat käyvät myymässä.
— Mutta vähän tietysti saatte?
— Vähän, isäkulta, aivan vähän! Ei aina saa syödäkseenkään. On vähältä kuolla nälkään ja viluun. Eikä hevostakaan meillä ole — että veisi tavaraa kaupunkiin. Sen sudet viime vuonna söivät.