Punatukkainen katsoi häntä ihmetellen.
— Päästä heti! — Serebrjani ankarasti toisti.
— Mitä sinä! — punatukkainen sanoi: — sinäkö pidät hänen puoltaan!
Katso onko oma pääsi lujassa?
— Kirottu! — ruhtinas karjasi: — älä lörpöttele, kun minä käsken!
Ja huimaisten tshekanillaan, hän halkasi häneltä kallon.
Punatukkainen kaatui ääntäkään päästämättä.
Serebrjanin käytös hämmästytti rosvoja. Mutta hän ei antanut heille miettimisen aikaa.
— Päästä sinä irti! — hän sanoi Hlopkolle, kohottaen tshekanin hänen päänsä yli.
Hlopko katsahti ruhtinasta ja riensi päästämään Maksimia.
— Pojat! — Nikita Romanovitsh jatkoi: — ei tämä nuori mies ole niitä, jotka teitä ovat loukanneet; minä tunnen hänet, hän on yhtähyvin opritshninan virkamies kuin tekin. Varjelkoon Jumala teitä koskettamasta häntä vaikkapa vaan sormella! Vaan nyt ei saa vitkastella, asettukaa sadottaisin joukkoihin, minä johdatan teitä. Serebrjaniin kova ääni, käskevä käytös ja odottamaton päättäväisyys tekivät valtavan vaikutuksen rosvoissa.