— Aha, — lausuivat muutamat puoliääneen, hän ei suinkaan laske leikkiä!
— Siinä on oikea atamani! — puhuivat toiset: — hän lannistaa vaikka kenen.
— Hänelle pitää korvat olla auki, eikä saa lörpötellä! Katso, miten hän laulajan nutisti!
Näin rosvot tuumiskelivat, eikä ketään haluttanut enää taputella Serebrjania hartioihin, tai muuten tehdä likeistä tuttavuutta hänen kanssaan.
— Terveeksi, ruhtinas! — Persten supisi, katsellen kunnioittavaisesti Nikita Romanovitshia: — kas, miten kovasti sinä heitä kourit! Mutta älä nyt anna heidän miettiä, vaan johdata heitä matkalle slobodaan päin, ja siellä käyköön, miten Jumala suo!
Vaikea oli Serebrjanin asema. Rosvojen päällikkönä ollen hän pelasti Maksimin ja voitti aikaa; mutta kaikki olisi jälleen kadotettua, jos hän kieltäytyisi johtamasta tuota ohjatonta laumaa. Ruhtinas käänsi mielensä Jumalaan ja heittäysi hänen tahtonsa alle.
Jo alkoivat rosvot varustautua retkelle ja keskustelivat juuri, mikä oli kohdannut erästä Fedjka Poddubnia, joka aamulla oli osastonsa kanssa lähtenyt eikä vielä ollut palannut.
— Kas siinä Fedjka! — virkkoi joku: — tuossa hän tulee poikineen!
Poddubni oli laihanpuoleinen, roteva mies; hänen toinen silmänsä oli kiero, ja kasvot olivat ryppyiset.
Hänen mekkonsa oli repaleissa. Hän kulki raskaasti, polvet koukussa niinkuin voimaton ihminen.