— Näen niinkuin kalvat kalskahtelisivat toisiansa vasten, mutta niiden kesken ikäänkuin kultasia rinnanruhoja.
— Sinulla on oleva menestys sotatoimessa, bojari, onni tsaarin palveluksessa! Vaan katso, katso vielä, sano mitä näet!
— Nyt kävi tummaksi, vesi muuttui mutaiseksi. Mutta kas, vesi alkoi punertua, kas, kävi heleänpunaiseksi, juurikuin veri. Mitä se merkitsee?
Mylläri oli ääneti.
— Mitä se merkitsee, ukko?
— Tarpeeksi, ruhtinas. Pitkä katseleminen ei kelpaa; lähdetään!
— Kas, virui purppuranpunasia lankoja, juurikuin veriset suonet. Kas, ikäänkuin pihdit avautuisivat ja sulkeutuisivat; kas…
— Lähdetään, ruhtinas, lähdetään, on jo kylliksi sinulle!
— Seis, — sanoi Vjasemski, lykäten myllärin luotaan: — on juurikuin hampainen saha kävisi edestakasin; mutta sen alta ikäänkuin verta tirskuisi!
Mylläri tahtoi vetää ruhtinasta pois.