Ja, vastausta odottamatta, hän sylki ja lähti ulos teltasta.

Jälkeensä sateli kirouksia, herjauksia ja vannomisia Basmanovilta, mutta, kääntämättä niihin huomiota, hän lähestyi Maksimin hautaa, teki siinä syvän kumarruksen veljelleen ja, Bujanin seuraamana, yhdistyi rosvoihin, jotka Perstenin komennosta jo olivat asettuneet muutamien leimuavien tulirovioiden ympärille.

XXVIII Luku.

Ero.

Aamun koitteessa jo Persten herätti joukon.

— Pojat! hän sanoi rosvoille, kun nämät olivat kokoontuneet hänen ja Serebrjanin ympärille. — Nyt on tullut hetki, jolloin minun täytyy eritä teistä! — Menen jälleen Volgan varsille. Jääkää hyvästi, pojat! — Älkää muistelko minua pahana, vaikka ehkä olen joskus ollut ilkeä teille!

Ja Persten kumarsi rosvoille vyötäisiinsä asti.

— Atamani! — he alkoivat yhteen suuhun, — älä jätä meitä! Mihin menemme ilmaa sinua?

— Menkää ruhtinaan kanssa, pojat, — Eilisellä työllänne ansaitsitte syntinne anteeksi; voitte ruveta entistenne kaltaisiksi; ja ruhtinas ei jätä teitä!

— Hyvät miehet, — Serebrjani lausui, — minä olen antanut tsaarille sanani, ett'en pakene hänen tuomiotaan. Te tiedätte, ett'en minä omasta tahdostani lähtenyt vankihuoneesta. Nyt minun täytyy pysyä sanassani ja viedä tsaarin haltuun pääni. Tahdotteko tulla kanssani?