— Vaan sinä, — Serebrjani sanoi, — miksi et sinä tule kanssani?
— En, ruhtinas, minä en ole muiden kaltainen. — Minulle tsaari ei anna anteeksi: vikani ovat toisellaisia. Ja täytyy tunnustaani, minun tuli ikäväni Jermak Timofejitshiä: onhan jo vuosia kulunut, sittenkuin hänen olen nähnyt. Hyvästi, ruhtinas, älä muistele pahana minua.
Serebrjani pudisti kovasti Perstenin kättä ja syleili häntä.
— Hyvästi, atamani, — hän sanoi — ikävä on minusta, että menet
Volgalle, ei sinun pitäisi semmoista tointa harjoittaa.
— Ken tietää, ruhtinas, — Persten vastasi, ja hänen uskalijas katseensa sai ihmeellisen ilmauksen: — Jumala ei ole armahtamaton; ehk'en minäkään ole aina sama kuin nyt!
Rosvot alkoivat valmistautua matkalle.
Auringon noustua joen rannalla ei enää ollut näkyvissä Basmanovin telttaa eikä miehiä. Feodor Aleksejitsh oli noussut yöllä, viedäkseen ensimmäisenä sanan tsaarille saadusta voitosta.
Persten, jättäessään tovereitaan hyvästi, huomasi vieressään Miikan.
— Hyvästi sinäkin, veitikka! — hän sanoi iloisesti, — eilen palvelit tsaaria nelinkertaisesti; ei hän kiellä sinulta armoansa!
Mutta Mitka epäröiden siveli niskaansa.