— Mitäs tehdä, isäseni! Pyhää vettä ei loihdittu rauta voi vastustaa. Mutta voipi sitäkin auttaa. Annan sinulle suokyyhkysen; ripusta se pussissa kaulaasi, niin petät vihollisesi silmät.
— Anna kyyhkynen! — Vjasemski sanoi.
— Kyllä, isäseni, kyllä! Sinun ruhtinaallisen armosi tähden en säästä kyyhkyistäkään.
Ukko meni taas koppiinsa ja toi jotain riepuun ommeltuna.
— Kallis oli minulle sen saaminen, — hän sanoi, ikäänkuin kaipauksella päästäen kädestänsä rievun, — vaikea on sitä hankkia. Jos sopimattomaan aikaan kahlaat sitä hakemaan, niin semmoiset kauhut tulevat päällesi, että Jumal' auta.
Ruhtinas otti riepuun ommellun esineen ja heitti myllärille kourallisen kultarahoja.
— Jumala palkitkoon sinun ruhtinaallista armoasi! — ukko sanoi syvästi kumarrellen. — Mutta, isäseni, suo minun vielä lausua sananen: älä mene nyt, ennen taistelua kirkkoon, älä kuuntele Jumalan palvelusta; muuten ehkä minun loihtumiseni luikahtaa pois miekan terästä.
Vjasemski ei vastannut mitään ja aikoi mennä paikalle, minne hän sitoi hevosansa, mutta seisahtui äkkiä.
— Mutta voitko, — hän lausui, — sanoa varmaan, kuka meistä jää eloon?
Mylläri oli hämillänsä.