— No, niin jää hyvästi, Nikita Romanitsh! Muista vain, älä tule tsaarin luo, odota siksi, kun lähetän sinua tuomaan!
— Odota, älä mene sen kautta, ruhtinas, — Godunov jatkoi, nähdessään, että Serebrjani aikoi mennä pääkäytävään, ja, tarttuen hänen käteensä, saattoi hänet takaportaille.
— Jää hyvästi, Nikita Romanitsh, — hän taasen virkkoi, syleillen
Serebrjania. — Jumala on armollinen, ehkäpä asiasi vielä paranee.
Ja odotettuaan siksi, kun ruhtinas istahti hevosensa selkään ja ajoi ulos takatietä, Godunov palasi pirttiin, hyvin tyytyväisenä, ettei Serebrjani käyttänyt hänen tarjoustansa jäädä hänen taloonsa yöksi.
Seuraavana aamuna tsaari ajoi juhlallisesti slobodaan, ikäänkuin olisi voiton saanut. Opritshnikit seurasivat häntä huutaen: Haidaa! Haidaa! tulliportista aivan palatsiin saakka.
Ainoastaan vanha imettäjänsä, Onufrevna, otti hänet vastaan toruen:
— Sinä peto! — hän lausui, tullen häntä vastaan portailla, — miksi maa vielä kantaa sinua, raateleva peto? Veri haisee sinusta, murhaaja! Kuinka uskalsit sinä mennä pyhän Sergein luo moskovalaisen tekosi jälkeen. Herran ukkosen nuoli sinut tappakoon, sinä kirottu, ja sinun saatanallisen sotajoukkosi.
Mutta tällä kertaa eivät imettäjän nuhteet mitään vaikuttaneet. Ulkona ei ollut ukkosen ilma eikä myrskyä. Aurinko loisti kirkkaasti selkeällä taivaalla ja värit sekä kultamaalaukset välkkyivät heleästi palatsin kirjavilla rakennuksilla ja tornien taidetekoisilla huipuilla. Iivana ei vastannut sanaakaan, vaan meni eukon ohitse sisähuoneisiinsa.
— Odota, odota! — hän jatkoi, katsoen hänen peräänsä ja koputtaen sauvallansa permantoon, iskee Jumalan nuoli sinun teremiisi, polttaa hän sinun koko Jumalattoman slobodasi!
Ja eukko meni huoneesensa hitaasti astuen ja heittäen vihaisia katseita hovilaisiin, jotka väistyivät hänestä taikauskoisella pelolla.