Samana päivänä, päivällisten jälkeen, Godunov, nähdessään tsaarin olevan iloisena ja tyytyväisenä ja, päinvastoin tapaansa, menevän lepäämään, seurasi häntä makuuhuoneesen. Iivana Vasiljevitshin suosio salli hänelle sen oikeuden, erinomattain jos hänellä oli jotain ilmoitettavaa, jota ei jokaisen ollut kuuleminen.
Tsaarin makuuhuoneessa oli kaksi vuodetta: toinen paljaista laudoista, jolla Iivana Vasiljevitsh lepäsi lihan kiduttamiseksi, sielun tuskien ja katumuksen hetkinä; toinen, leveämpi, oli pehmeillä lammasturkeilla, untuva- ja silkkipatjoilla peitetty. Siinä tsaari lepäsi, silloin kun ei mikään häirinnyt hänen ajatuksiansa. Tosin tapahtui tuo harvoin ja viimeksi mainittu makuusija jäi enimmin koskematta.
Oli tarpeen hyvästi tuntea Iivana Vasiljevitshin luonnetta, ettei erehtyisi hänen mieleensä nähden. Ei hän aina omantunnon vaivaamana ollut taipuisa armeliaisuuteen. Hän usein luuli omantunnon vaivansa olevan saatanan kiusauksia, joka koetti viekoittaa hänet pois petoksen hävittämisestä, ja silloin, sydämen lepyttämisen sijaan hän, perkeleen harmiksi, rukouksia rukoillen, tehden ristinmerkkejä, teki vielä enemmän hirmutöitä. Eikä myös aina levollisuus, joka näkyi hänen kasvoillansa, ollut sisällisen rauhan osoitteena. Se oli usein vain peitteenä ja tsaari, lahjoitettu erinomaisella terävällä silmällä ja taidolla arvata muitten ajatuksia, usein petti sitä, kenen kanssa hän puhui ja pelästytti hänet odottamattomalla vihalla, juuri sinä hetkenä, kun tämä oli toivonut armoa.
Mutta Godunov oli tutkinut tsaarin luonteen vähimmätkin seikat ja ymmärsi hänen kasvojensa muille huomaamattomat muutokset.
Odotettuaan siksi, kun tsaari heittäytyi untuvavuoteelleen ja nähdessään hänen kasvoissaan vain väsymyksen, sanoi Boris Fedorovitsh ilman minkäänlaisia valmistuksia:
— Tiedätkö hallitsija, että sinun maanpakolaisesi on löydetty?
— Kuka? — Iivana kysyi haukotellen.
— Nikita Serebrjani, se sama, joka sinun kavaltajaasi, Vjasemskia, löi miekalla ja joka oli vankeuteen suljettu.
— Ahaa! — Iivana sanoi: — varpunen saatiin kiinni. Kuka hänet otti?
— Ei kukaan, hallitsija. Hän itse tuli, ja toi kaikki rosvot mukanaan, jotka hänen kanssansa löivät tatarit Rjasanin luona. He Serebrjanin kanssa toivat sinun tsaarilliselle armollesi katuvaisina päänsä.