— Sen vuoksi, ett'et sinä tahdo hallita itseäsi, ruhtinas. Kas, jos sinä päättäisit hillitä suoraluonteisuuttasi ja vaikkapa nä'ön vuoksi menisit opritshninaan, mitä kaikkia emmekö yhdessä sinun kanssasi tekisi! Mutta nyt, katso minuun, olen aivan yksin, lyön kuin kala jäätä vastaan,[39] jokaista minun on pelkääminen, jokaista sanaa miettiminen; usein on pää pyörällä! Mutta jospa meitä olisi kaksi tsaarin luona, niin voimatkin olisivat kahdet. Semmoisia miehiä, kuin sinä, ruhtinas, ei ole monta. Sanon sinulle suoraan, minä jo ensi kerran sinut nähdessäni luotin sinuun!
— En kelpaa siihen toimeen, Boris Fedoritsh. Monta kertaa olen koettanut olla muitten lailla, vaan ei siitä tule mitään. Mutta sinä, Jumala suokoon sinulle terveyttä, sinä olet siinä mestari. Totta sanoen, ensin alussa, ei minua miellyttänyt, että sinä ajattelet toista ja puhut toisin; mutta nyt näen, mitä sinä tarkoitat, ja käsitän siten olevan parempi. Mutta vaikka minä niin tahtoisinkin, niin en osaa; ei Jumala antanut minulle semmoista taitoa. Mutta mitä siitä puhua! Tiedäthän itse, tsaari lähettää minut omasta pyynnöstäni rajavartijaväkeen.
— Ei se mitään, ruhtinas. Sinä taas lyöt tatarit, tsaari sallii sinut silmäinsä eteen. Aseenkantajana, tietysti, et enää voi olla, vaan jos pyydät opritshninaan, niin sinut kirjoitetaan. Mutta vaikka ei sattuisikaan, että löisit tatarit, kuitenkin tulet Moskovaan, kun Jelena Dmitrievnan leskiaika loppuu. Älä pelkää, että hän rupeaa nunnaksi, ei se tapahdu, Nikita Romanitsh, minä tunnen paremmin kuin sinä ihmissydämen; ei hän rakkaudesta mennyt naimisiin Morosovin kanssa, ei hän siis jää luostariin nyt. Minä rupean, jos tahdot sinun ystäväksesi häissä.
— Kiitos, Boris Fedoritsh, kiitos. Minä häpeän, että sinä teit minulle niin paljon, vaan minä en voi millään sinulle maksaa. Jos olisi sinun tähtesi kidutukseen meneminen, tahi taistelussa henkeni antaminen, niin en ajattelisikaan. Mutta älä kutsu minua opritshninaan, ja tsaarin lähellä en myöskään voi olla. Sitä varten on aivan omantunnon kieltäyminen, tahi osaaminen olla niinkuin sinä. Mutta minä vain suotta viekastelisin. Boris Fedoritsh, Herra on jokaiselle antanut omansa: haukalla on oma lentonsa, joutsenella omansa, olkoon vain jokaisessa totuus.
— Siis sinä et enää soimaa minua, ruhtinas, etten minä käy suoraa tietä, vaan kiertelen.
— Synti olisi soimata sinua, Boris Fedoritsh. Vaikka en puhuisikaan itsestäni, mutta kuinka paljo hyvää etkö ole tehnyt muille! Ja minun pojillenikin olisi, ehkä, ilman sinua käynyt huonosti. Ei ilman syytä kansa sinua rakasta! Kaikki sinuun toivovat, koko valtakunta katsoo sinuun!
Keveä puna levisi Godunovin tummille kasvoille ja hänen silmissänsä säihkyi ilo. Että semmoinen mies, kun Serebrjani, hyväksyisi hänen käytöksensä, oli hänelle suureksi riemuksi ja todisteena lumoavasta voimastansa.
— Minä, puolestani kiitän sinua, ruhtinas, — hän lausui. — Yhtä pyydän sinulta: koska et tahdo auttaa minua, niin, vähintäin, jos kuulet minusta puhuttavan pahaa, niin elä usko niitä huhuja eläkä sano minun panettelijoilleni kaikkia, mitä tiedät minusta.
— Ole siitä vakuutettu, Boris Fedoritsh! En anna kenenkään edes ajatellakaan sinusta pahaa, sen vähemmin puhua. Minun rosvoni jo nyt rukoilevat sinun edestäsi, mutta kun tulevat synnyinmaahansa, niin käskevät myös kaikkien tuttaviensa tehdä samaten. Jumala sinua suojelkoon.
— Herra suojelee lauhkeamielisiä, — Godunov sanoi, luoden siveästi silmänsä alas. — Mutta kaikki tapahtuu hänen pyhän tahtonsa mukaan! Jää hyvästi, ruhtinas, näkemiseen asti; elä unohda, että lupasit kutsua minut häihin.