Morosov viittasi kädellään. Toiset mietteet valtasivat ukon. Serebrjanikin vaipui ajatuksiinsa. Hän mietiskeli sitä kauheata muutosta, mikä tsaarissa oli tapahtunut, ja unhoitti ajaksi ne suhteet, joihin kohtalo oli asettanut hänet Morosoviin.
Sillä välin olivat palvelijat kattaneet pöydän.
Huolimatta minkäänlaisista estelemisistä Drushina Andrejevitsh pakoitti vieraansa maistelemaan monilukuisia ruokalajeja: erilaisia hyytelöitä, paisteja, keitoksia, kalakukkoja ja etikassa paistettua sianlihaa. Mutta kun heidän eteensä oli asetettu erilaisia juomia, täytti Morosov itselleen ja ruhtinaalle pikarillisen malvasiiria, nousi pöydästä seisaalleen, heitti taaksepäin pitkät hiuksensa ja sanoi: kohottaen pikarin korkealle.
— Korkean hallitsijamme, tsaari Iivana Vasiljevitshin malja.
— Valaiskoon Jumala hänen mielensä ja aukaiskoon hänen silmänsä! — vastasi Serebrjani, kohottaen pikarin, ja molemmat ristivät silmänsä.
Jelena ei näyttäytynyt aterian aikana, eikä ollut saapuvilla bojarien keskustelussa.
Paljon vielä kertoeli Morosov valtakunnan asioista. krimiläisten (tatarien) hyökkäyksistä Rjasanin alueelle, kyseli Serebrjanilta Litvan sodasta, ja tuomitsi ankarasti Kurbskin karkaamista (Puolan) kuninkaan luo. Ruhtinas vastasi tarkasti kaikkiin kysymyksiin ja kertoi viimeksi tappelustaan opritshnikkien kanssa Medvedevkan kylässä, torastaan heidän kanssaan Moskovassa ja kohtauksestaan heikkomielisen kanssa, päätettyään muuten olla mainitsematta jälkimäisen salaperäisiä sanoja.
Morosov kuunteli häntä hyvin tarkkaavaisesti. — Pahoin, ruhtinas, — hän sanoi, silittäen korkeata otsaansa, — hyvin pahoin. Että he rosvoamista harjoittivat siinä kylässä, sitä ei ensinkään ole ihmetteleminen: kylä, näet, on minun, mutta mikä tilus on epäsuosiossa olevan bojarin, sitä on nyt jokaisen oikeus ryöstää. Se on tunnettu asia: minkä voi ottaa — ottavat; mitä eivät saa irtikiskotuksi, sen polttavat poroksi; raavaskarjan pistävät kuoliaaksi. Se on heidän tapansa. Heikkomielisen kyllä tunnen. Hän on oikea Jumalan mies. Ei sinua yksistään hän ensikohtauksessa ole nimeltä maininnut, mutta jokaisen näkee hän ikäänkuin halki. Häntä pelkää tsaarikin. Monta kertaa on hän Iivana Vasiljevitshille sanonut totuuden vasten silmiä. Ollappa enemmän sellaisia pyhiä miehiä, niin kenties opritshninaa ei olisikkaan! Sano, ruhtinas, jatkoi Morosov, — milloin olet päättänyt käydä tsaaria tervehtimässä?
— Huomenna, päivän valjetessa, kohta kun hänen korkeutensa tulee makuuhuoneestaan.
— Kuinka, ruhtinas? — Nyt on jo hämärtänyt, ja sinulla on päälle sadan virstan ajettavaa!