Talonpojat juoksivat, mihin kukin pääsi.
— Isäsemme! Bojari! — vaikeroivat ne, jotka olivat lähempänä ruhtinasta: — älä hylkää meitä orpoja! Suojele kovaonnisia!
Mutta ruhtinasta ei ollut enään heidän keskessään.
— Missä on bojari? — kysyi ijäkäs talonpoika, katsellen kaikille tahoille. — Jälkikin on jäähtynyt. Eikä hänen väkeäänkään näy. Ne ovat rientäneet tiehensä, nuo urheat! Voi, onnettomuutta ei voi välttää, voi, me olemme kuoleman omat!
Reipas nuorukainen punasessa kauhtanassa seisautti hevosensa.
— Hei, sinä ukkorahjus! täällä oli piiritanssit, mihin tyttöset karkasivat?
Talonpoika kumarsi ääneti.
— Ripustakaa hän koivuun! — huudahti mustaparta: — hän pitää vaitiolosta, niin vaijetkoon koivussa!
Muutamat ratsastajat laskeutuivat hevosten selästä ja heittivät silmukan talonpojan kaulaan.
— Isäseni, hyväntekijäni! Älkää surmatko vanhusta, päästäkää, veikkoseni, älkää surmatko vanhusta!