— Vaikene, isä! — sanoi Maksim, nousten seisomaan: — älä murra sydäntäni sellaisilla puheilla! Kuka niistä, jotka sinä olet saattanut turmioon, on vehkeillyt tsaaria vastaan? Kuka heistä on valtakuntaa häirinnyt? Et heidän rikostensa takia, vaan oman pahuutesi vuoksi katkot sinä bojarien kauloja! Jollei sinua olisi, olisi tsaarikin lempeämpi. Mutta te etsiskelette kavaluutta, kiduttamalla te pakotatte tunnustamaan, te, te olette kaikkeen vereen vikapäät! Älä, isä, älä vihoita Jumalaa, älä kielittele bojareita, vaan sano kernaammin, että juurineen tahdot eroituksetta hävittää koko bojarisäädyn!

— Ja mistä syystä sinä heitä niin puolustat? — sanoi ilkeästi hymyillen Maljuta. — Vai onko sinun hauska nähdä, että, kuinka pulska ja kaunis oletkin, sinä yhä heidän kesken jäät viimeiseksi? Voipiko yksikään heistä käydä sinun rinnallesi? Millä he ylpeilevät meidän edessämme? — Muusta maasta, niinkö arvelet, Herra on heidät muokannut? Jos rikkaudellaan pöyhkeilevät, niin antakaa aikaa, hyvät herrat! Tsaari ei unhota uskollisia palvelijoitaan; jahka vaan Kolitshevit saavat kuolemanrangaistuksensa; niin heidän tavaransa eivät joudu kenenkään muun, kuin juuri meidän omiksi. Tarpeeksipa olen niiden kirottujen kanssa piinakammiossa saanut rähkiä, jänteviä ne koirat ovat, sitä ei sovi kieltää.

Katkera viha kiehui Maljutan sydämessä, mutta hän toivoi vielä voittavansa Maksimin ja sovitti suunsa lempeesen hymyyn. Ei soveltunut sellainen hymyily Maljutalle, ja katsellessaan sitä, Maksimin kävi peloksi.

Mutta Maljuta ei sitä huomannut.

— Maksimuska, — hän sanoi, ketähän varten minä sitten olen rahoja koonnut? Ketä varten puuhaan ja työskentelen? Älä lähde luotani, jää kanssani. Sinä olet vielä nuori, et ole vielä ollut sotarinnassa. Älä lähde luotani! Muista, että minä olen isäsi! Kun katselen sinua, niin riemusta sydämeni sykähtelee, juuri kuin tsaari olisi minua kiitellyt, tahi tarjonnut kätensä suudeltavakseni, mutta jos ken sinua loukkaisi, niin luulen, että söisin hänet elävältä!

Maksim oli ääneti. Maljuta koetti ottaa mitä suopeimman muodon.

— Näinköhän sinä, Maksimushka, et ensinkään rakasta minua? näinköhän sydämessäsi ei mikään tunne puhu puolestani?

— Ei mikään, isäni!

Maljuta salasi kiukkunsa.

— Mutta mitä tsaari sanoo, kun saapi tiedon lähdöstäsi, jos luulee sinun karanneen luotaan?