— Hallitsija, — sanoi hetkisen vaiettuaan Grigori Lukjanovitsh, — sinä käskit minun kiduttaa Kolitsheveitä, saadaksesi ilmi uusia kavaltajia. Luota minuun. Kyllä minä saan Kolitshevit piinapenkissä puhumaan. Yhtä kumminkaan en voi; en voi saada heitä mainitsemaan sinun suurinta vastustajaasi!

Tsaari katseli kummastuen lemmikkiänsä.

Maljutan silmissä oli jotakin tavatonta.

— Asia, näet, hallitsija, on sellainen, — jatkoi Skuratov, ja hänen äänensä muuttui, — että silmä kyllä näkee ja korva kuulee, mutta julkilausumaan sitä kieli ei käänny…

Tsaari katseli häntä kysyvin silmin.

— Kas, sinä, hallitsija, olet, esimerkiksi, jo monta varasta mestauttanut, ja kavaluus yhä vielä versoaa Venäjällä. Ja vaikkapa kuinka monta mestaisit ja vieläpä kymmenkertaisesti, kavaluudesta et kuitenkaan pääse!

Tsaari kuunteli eikä arvannut.

— Siksipä, hallitsija, et kavaluudesta pääse, että sinä karsit siitä haarat ja oksat, mutta itse runko juurineen jää vallan eheäksi!

Tsaari yhä vielä ei käsittänyt, mutta kuunteli kasvavalla uteliaisuudella.

— Näet, hallitsija, mitenkä sinulle sanoisin? Kas, esimerkiksi, muista, kun makasit kuolemaisillasi, antakoon Jumala sinulle monta vuotta elääksesi! niin bojaritpa tekivät ankaran salaliiton sinua vastaan. Olipa heillä silloin johtaja, esimerkiksi, veljesi Vladimir Andrejevitsh!