"Ah! — tuumasi tsaari: — kas siinä, mitä merkitsivät yölliset näkyni! Vihollinen tahtoi pimittää järkeni, jotta pelkäisin estää veljeni aikeita. Mutta se ei onnistu. En säästä veljeänikään!"
— Puhu, — hän sanoi, kääntyen julmana Maljutan puoleen, — puhu, mitä tiedät Vladimir Andrejevitshistä!
— Ei, hallitsija, minun puheeni ei nyt koske Vladimir Andreitshiä. Hänestä en enää luule sitä, että hänellä olisi jotain tekeillä sinua vastaan. Bojaritkaan eivät nyt enää häntä ajattele. Jo kauan on hän luopunut sinun valtaasi vaanimasta. Minun puheeni ei koske häntä.
— Ketä sitten? — kysyi tsaari kummeksien ja hänen muotonsa alkoi värähdellä.
— Näet, hallitsija, Vladimir Andreitsh on kyllä heittänyt tuumat häiritä valtakuntaa, mutta bojaritpa eivät ole heittäneet. He arvelevat itsekseen: hänen oi ole onnistunut asettaa itseään valta-istuimelle, niin asetammepahan me…
Maljuta kävi hämilleen.
— Kenen? — kysyi tsaari, ja hänen silmänsä liekehtivät.
Maljuta tuli viheriäksi.
— Hallitsija! Ei kaikkea ole kaunis puhua. Meikäläinen miettiköön ja arvatkoon, mutta pitäköön kielensä hampaiden takana.
— Kenen? — toisti Iivana, nousten sijaltaan.