Vaikeni myöskin tsaari. Hänen kätensä laskeutuivat hervottomina alas.
Käsitti hän vihdoinkin Maljutan.
Tällä hetkellä kajahti pihalta iloisia huutoja.
Juuri samaan aikaan, kun alkoi keskustelu tsaarin ja Skuratovin kesken, tsarevitsh seuralaisineen ajoi pihalle, missä odotti häntä kylien ja kauppalain kauppamiehiä, jotka olivat tulleet Moskovasta, tarjoten suolaa ja leipää nöyrästi rukoillen.
Huomattuaan tsarevitshin, he kaikki laskeutuivat polvilleen.
— Mitä te anotte; kyynäräsaksat? — kysyi huolimattomasti tsarevitsh,
— Isäsemme! — vastasivat vanhimmat, — olemme tulleet rukoilemaan armoasi! Ole meidän puolustajamme! Surkuttele meitä. Opritshnikit hävittävät meidät tykkänään, ryöstävät sekä vaimot että lapset!
— Kas, hupsuja! — sanoi tsarevitsh, kääntyen naurain Basmanoviin päin. — He tahtoisivat pitää yksin itseään varten sekä vaimot että tavarat. Menkää kotiinne; minä kenties puhun isälleni puolestanne, höntöt!
— Sinä olet meidän isämme, antakoon Jumala sinulle pitkää ikää! — huusivat kauppamiehet.
Tsarevitsh istui ratsun selässä. Hänen vieressään oli Basmanov. Anojat olivat heidän edessään polvillaan. Vanhin piti tarjotinta, jossa oli leipää ja suolaa.
Maljuta näki kaikki akkunasta.