Heitä kuljetti tukeva nuorukainen, leveä puukko vyöllä; tulokkailla ei ollut aseita, he näkyivät olevan noviiseja.
— Kuuletteko te, haukan pojat! — sanoi heihin kääntyen tuo tukeva nuorukainen, — setä Korshun kysyy, mistä Jumala teidät on tuonut? Vastatkaa sedälle!
— Niin, tuota noin. Minä sitä olen Moskovan tienoilta, — vastata sopersi eräs heistä.
— Mutta miksikä pesästäsi olet lentänyt? — kysyi: Korshun: — näinköhän pakkanen pani, vai olisiko liian kuumaksi käynyt?
— Kenties kävi kuumaksi! — vastasi nuori mies: — kun opritshnikit olivat tuvan sytyttäneet, niin kävi ensin kuumaksi, mutta kun tupa oli palanut, niin pihalla pakkanen kouristeli.
— Kas niin vaan. Sinä et ole tyhmempiäsi. No, mutta sinä, mitä läksit?
— Sukua hakemaan!
Rosvot nauraa hohottivat.
— Kas mitä mietti. Millaista sukua sitten?
— Niin, kun tappoivat opritshnikit äidin sekä isän, sisaren sekä veljet, ikäväksi kävi yksinään olo maailmassa; arvelen itsekseni: lähden hyvien ihmisten luo, he minua syöttävät, juottavat, rupeavat minulle veljiksi ja isiksi! Tapasin sitten kapakassa tämän veikon, ja pyysin ottamaan mukaansa!