— Älä puhu äläkä ajattele sitä, Vronski sanoi pidellen Annan kättään omassaan ja koettaen saada tämän huomion palaamaan itseensä; mutta Anna katsoi yhä hänen ohitseen.
— Oi, miksi minä en kuollut, se olisi ollut parempi, Anna sanoi, ja kyyneleet valuivat molempia poskia pitkin, mutta hän koetti hymyillä, jottei pahoittaisi Vronskin mieltä.
Vronskin entisten käsitysten mukaan hänen olisi ollut häpeällistä ja mahdotonta kieltäytyä siitä kunniakkaasta ja vaarallisesta virka-asemasta, joka häntä odotti Tashkentissa. Mutta nyt hän kieltäytyi siitä hetkeäkään arvelematta ja erosi viivyttelemättä kokonaan virastaan huomattuaan ylemmillä tahoilla tyytymättömyyttä asian johdosta.
Kuukauden kuluttua Aleksei Aleksandrovitsh jäi poikansa kanssa kahden kotiin, ja Anna lähti Vronskin kanssa ulkomaille avioeroa saamatta ja sen ajatuksesta lopullisesti luopuneena.
VIIDES OSA
I
Ruhtinatar Shtsherbatskajan mielestä oli mahdotonta viettää häitä ennen paastoa, koska puoletkaan myötäjäisistä ei olisi ehtinyt valmiiksi. Mutta hän ei voinut kieltää, että paaston jälkeen oli vähän liian myöhäistä, varsinkin kun ruhtinaan vanha täti oli hyvin sairaana ja saattoi pian kuolla, ja siinä tapauksessa suruaika olisi pakottanut lykkäämään häitä vielä kauemmaksi. Sen vuoksi ruhtinatar päätti jakaa myötäjäiset kahteen osaan, suurempiin ja pienempiin myötäjäisiin, ja suostui järjestämään häät ennen paastoa. Hän päätti valmistaa vain pienemmän osan myötäjäisistä häihin mennessä ja lähettää loput myöhemmin ja oli suorastaan vihainen Levinille, kun tämä ei osannut vakavasti vastata, suostuiko hän siihen vai ei. Tällainen jako sopi hyvin siksikin, että nuoret olivat päättäneet heti häiden jälkeen matkustaa maalle, missä suurempiin myötäjäisiin kuuluvat tavarat eivät olleet niin välttämättömiä.
Levin oli edelleen yhtä hullaantunut ja uskoi, että hän ja hänen onnensa oli kaiken olevaisen ainoa tarkoitus ja päämäärä, ettei hänen tarvinnut ajatella mitään eikä huolehtia mistään ja että muut tekivät hänen puolestaan kaiken. Hänellä ei ollut edes mitään tulevaisuudensuunnitelmia tai -tavoitteita, hän jätti kaiken muitten ratkaistavaksi tietäen kaiken käyvän hyvin. Hänen velipuolensa Sergei Ivanovitsh Stepan Arkadjevitsh ja vanha ruhtinatar ohjasivat häntä neuvoen, mitä hänen tuli tehdä, ja hän teki niin kuin neuvottiin. Sergei Ivanovitsh oli lainannut hänelle rahaa, ruhtinatar oli neuvonut matkustamaan pois Moskovasta häitten jälkeen. Stepan Arkadjevitsh oli kehottanut lähtemään ulkomaille. Hän oli suostuvainen kaikkeen. "Tehkää niin kuin tahdotte, jos se teitä huvittaa. Minä olen onnellinen eikä minun onneni voi siitä lisääntyä eikä vähentyä", ajatteli hän. Kun hän oli kertonut Kittylle Stepan Arkadjevitshin kehottaneen heitä lähtemään ulkomaille, hän kummastui suuresti, kun ei Kitty ollutkaan suostuvainen siihen, vaan esitti joitakin omia suunnitelmiaan heidän tulevasta elämästään. Kitty tiesi, että Levinillä oli maalla oma työnsä, josta hän piti. Levin näki, ettei Kitty ymmärtänyt sitä eikä edes tahtonut ymmärtää; mutta se ei estänyt tätä pitämästä tuota työtä kovin tärkeänä. Kitty tiesi, että heidän kotinsa tulisi olemaan maalla, eikä tahtonut lähteä ulkomaille, jossa he eivät tulisi asumaan, vaan sinne missä tuleva koti oli. Tuo selvä suunnitelma ihmetytti Leviniä. Mutta koska hänestä asialla ei ollut väliä, hän pyysi heti Stepan Arkadjevitshia — ikään kuin se olisi kuulunut hänen tehtäviinsä — menemään maalle ja laittamaan kaiken kuntoon oman hyvän makunsa mukaan.
— Kuulepas, sanoi Stepan Arkadjevitsh palattuaan maalta, jossa hän oli järjestänyt kaiken kuntoon nuorenparin tuloa varten, — onko sinulla todistusta siitä, että olet ollut ripillä?
— Ei ole. Entä sitten?