— Että sinä et voi rakastaa minua. Mistä hyvästä sinä voisit rakastaa minua?
— Hyvä Jumala, mitä minä voin?… sanoi Kitty ja purskahti itkemään.
— Voi, mitä minä tein! huudahti Levin, lankesi polvilleen hänen eteensä ja alkoi suudella hänen käsiään.
Kun vanha ruhtinatar viiden minuutin päästä tuli huoneeseen, he olivat jo kokonaan sopineet ja rauhoittuneet. Kitty oli saanut Levinin vakuuttuneeksi rakkaudestaan, olipa vielä vastaten kysymykseensä selittänyt hänelle rakkautensa syyn. Kitty oli sanonut rakastavansa häntä siksi, että tunsi hänet kokonaan ja tiesi mistä hän piti ja että kaikki, mistä hän piti, oli hyvää. Ja se oli tuntunut Levinistä täysin selvältä. Kun vanha ruhtinatar tuli huoneeseen, he istuivat rinnatusten vaatearkulla, valikoivat vaatteita ja väittelivät. Kitty tahtoi antaa Dunjasalle sen ruskean puvun, joka hänellä oli ollut yllään Levinin kosiessa, mutta Levin kielsi antamasta sitä kenellekään ja ehdotti sen sijaan, että Dunjasalle annettaisiin vaaleansininen puku.
— Etkö sinä nyt ymmärrä? Hänhän on tumma, se ei sovi hänelle… Minä olen miettinyt mikä kenellekin sopii.
Kun ruhtinatar sai tietää, miksi Levin oli tullut, suuttui hän puolittain tosissaan ja lähetti hänet kotiin pukeutumaan, että Kitty pääsisi kammattavaksi, sillä kampaaja Charles saapuisi aivan pian.
— Hän ei ole muutenkaan syönyt mitään viime päivinä, niin että on ihan rumentunut, ja sinä vielä hermostutat häntä tyhmyyksilläsi, sanoi ruhtinatar Levinille. — Mene, mene, mene vain kotiisi, rakkaani.
Levin palasi hotelliinsa syyllisyydentuntoisena ja häpeissään, mutta kokonaan rauhoittuneena. Hänen velipuolensa, Darja Aleksandrovna ja Stepan Arkadjevitsh odottivat häntä jo juhla-asuissaan siunatakseen häntä pyhäinkuvalla. Ei ollut aikaa vitkasteluun. Darja Aleksandrovnan täytyi vielä käydä kotona ottamassa mukaan kammattu ja käherretty poikansa, jonka piti morsiamen mukana viedä pyhäinkuva kirkkoon. Yhdet vaunut piti lähettää sulhaspoikaa hakemaan ja toiset, joilla Sergei Ivanovitsh lähti, oli lähetettävä takaisin… Oli sanalla sanoen paljon kaikenlaista muistettavaa ja tehtävää. Vitkastella ei saanut, sillä kello oli jo puoli seitsemän.
Pyhäinkuvalla siunaamisesta ei tullut mitään. Stepan Arkadjevitsh asettui koomisen juhlalliseen asentoon vaimonsa viereen, otti pyhäinkuvan ja käski Levinin kumartaa maahan asti, siunasi hänet lystikäs ja hyväntahtoinen hymy huulillaan ja suuteli häntä kolmesti; Darja Aleksandrovna teki samoin ja kiirehti lähteäkseen, mutta sekosi taas vaunujen liikkeitä koskevissa suunnitelmissaan.
— No, me teemme siis niin, että sinä menet meidän vaunuillamme, ja jos Sergei Ivanovitsh olisi niin hyvä ja ajaisi meidän kauttamme ja lähettäisi sitten vaunut sinne.