Hoitajamummo heltyi äkkiä itkemään ja alkoi taas suudella Annan kättä.
Silmät ja kasvot ilosta loistaen Serjozha tömisteli tukevia paljaita jalkojaan mattoa. Hän piteli toisella kädellään kiinni äidistä, toisella hoitajasta. Rakkaan hoitajamummon hellyys äitiä kohtaan sai hänet ihastuksen valtaan.
— Äiti! Hän käy usein luonani ja aina kun tulee… alkoi hän, mutta pysähtyi huomatessaan, että hoitaja kuiskasi jotain äidille ja että äiti näytti siitä pelästyvän ja olevan ikään kuin häpeissään, mikä ei ollenkaan sopinut äidille.
Anna siirtyi lähemmäksi poikaansa.
— Rakkaani! hän sanoi.
Hän ei voinut sanoa hyvästi, mutta hänen kasvojensa ilme sanoi sen ja Serjozha ymmärsi. — Rakas, rakas Pullukkani! hän käytti pojasta tämän varhaislapsuuden lempinimeä, — ethän sinä unohda minua, poikaseni, ethän? Sinun… mutta enempää hän ei voinut sanoa.
Niin paljon kuin Anna jälkeenpäin olisi keksinytkin sanoja, joita olisi voinut Serjozhalle sanoa, ei hän nyt osannut eikä voinut sanoa mitään. Mutta Serjozha ymmärsi kaiken, mitä äiti tahtoi hänelle sanoa. Hän ymmärsi, että äiti oli onneton ja rakasti häntä. Hän ymmärsi senkin, mitä hoitaja kuiskasi. Hän oli kuullut sanat "aina ennen yhdeksää" ja ymmärtänyt, että ne tarkoittivat isää ja että äidin ei sopinut tavata häntä. Sitä hän vain ei käsittänyt, miksi äiti näytti olevan niin peloissaan ja ikään kuin häpeissään… Eihän äiti ollut tehnyt mitään pahaa ja kuitenkin hän pelkäsi ja häpesi jotain. Hän aikoi tehdä kysymyksen, joka olisi selvittänyt hänen epätietoisuutensa, mutta ei uskaltanut: hän näki, että äiti kärsi, ja hänen oli tätä kovin sääli. Hän painautui hiljaa äitiään vasten ja sanoi kuiskaten:
— Älä mene vielä. Ei hän vielä tule.
Anna työnsi hänet hiukan kauemmaksi luotaan nähdäkseen, ajatteliko hän mitä sanoi, ja huomasi pojan kasvojen pelokkaasta ilmeestä, että hän tosiaankin tarkoitti isää ja aivan kuin kysyi äidiltä, mitä hänen piti isästä ajatella.
— Serjozha, kultaseni, sanoi Anna, — rakasta häntä, hän on parempi kuin minä, minä olen tehnyt hänelle väärin. Kun sinä tulet suureksi, niin huomaat sen kyllä itsekin.