— Niin, miten sen sanoisi?… En toivo yhtään mitään muuta, kuin että sinä vain et kompastuisi. No mutta, eihän toki noin saa harppoa! katkaisi hän puheensa nuhdellen vaimoaan siitä, että tämä oli tehnyt liian nopean liikkeen astuessaan polulla olevan oksan yli. — Mutta kun ajattelen itseäni ja vertaan itseäni toisiin, varsinkin veljeeni, tunnen huonouteni.
— Missä suhteessa sitten? jatkoi Kitty yhä vain hymyillen. — Etkö sinä tee mitään toisten hyväksi? Entä sinun maatilasi, taloudenpitosi ja kirjasi?…
— Ei, minä tunnen, ja varsinkin nyt, että syy on sinun… sanoi Levin pusertaen vaimonsa käsivartta. — Minä teen sitä kaikkea vain sivumennen. Jos minä voisin rakastaa sitä työtä niin kuin minä rakastan sinua… mutta se on ollut minulle viime aikoina kuin pakollista läksyä.
— No, mitä sinä sitten sanot minun isästäni? kysyi Kitty. — Onko hänkin huono ihminen, koska hän ei ole tehnyt mitään yhteiseksi hyväksi?
— Hänkö? Ei. Mutta silloin täytyykin olla yhtä koruton, selkeä ja hyvä kuin isäsi on. Ja sitä en minä ole. Minua vaivaa se, etten toimi yhteiseksi hyväksi. Sen kaiken olet sinä saanut aikaan. Kun sinua ei vielä ollut eikä myöskään häntä, sanoi Levin silmäten vaimonsa vyötäisiin, — minä panin kaikki voimani työhön. Mutta nyt en voi, ja se vaivaa minua. Minä toimin juuri niin kuin minulle olisi annettu läksyjä, teeskentelen…
— No olisitko sinä halukas heti vaihtamaan osasi Sergei Ivanovitshin kanssa? keskeytti Kitty. — Olisitko halukas tekemään tuota yhteistä työtä ja pitämään tuosta läksystä niin kuin hän, välittämättä mistään muusta?
— En tietenkään, sanoi Levin. — Minä olen niin onnellinen, etten totta puhuen ymmärrä mitään… Niin, sinäkö siis luulet, että hän jo tänään kosii Varenkaa? lisäsi hän oltuaan hetkisen vaiti.
— Luulen ja en luule. Mutta kauheasti tahtoisin. Odotahan. Kitty kumartui, ja taittoi tienvarresta päivänkakkaran. — No, koetetaanpa: kosii, ei kosi, hän aloitti antaen kukan miehelleen.
— Kosii, ei kosi, Levin mutisi repien pois kapeita, valkeita, uurteisia terälehtiä Kittyn seuratessa jännittyneenä hänen sormiensa kulkua.
— Ei, ei! Kitty huudahti tarttuen miehensä käteen ja pysäyttäen sen.
— Sinä repäisit kaksi.