— Ei, ei, minä teen sen itse.
— Aiotko sinä haastaa riitaa…?
— En ollenkaan. Se on minusta oikein hauskaa, totisesti hauskaa, sanoi Levin silmät välkkyen. — No, anna hänelle anteeksi, Dolly. Masha ei enää vastedes ole tuhma, lisäsi hän katsellen pientä pahantekijää, joka ei lähtenytkään Fannyn luo, vaan seisoi epäröiden äitinsä edessä, odottaen kulmat kurtussa tämän katsetta.
Äiti katsahti häneen. Tyttö purskahti itkemään, painoi päänsä äitinsä helmaan, ja Dolly pani hänen päälaelleen laihan, hennon kätensä.
Levin meni etsimään Veslovskia.
Kulkiessaan eteisen poikki hän käski valjastamaan kevyet vaunut asemalle menoa varten.
— Niistä katkesi eilen linjaali, vastasi lakeija.
— No pankaa sitten huonommat ajorattaat, mutta pian. Missä vieras on?
— Huoneeseensa meni.
Kun Levin tuli Vasenkan luo, tämä oli juuri ottanut matkalaukusta esiin kaikki tavaransa, levitellyt pöydälle uudet laulunuottinsa ja koetti paraikaa ratsastussäärystimiä ylleen.