— Oletko koskaan nähnyt elonkorjuukonetta? Anna kysyi Darja Aleksandrovnalta. — Me tulimme juuri sitä katsomasta, kun sinä tulit. Minäkin näin sen ensimmäisen kerran.
— Kuinka se toimii? kysyi Dolly.
— Aivan kuin sakset. Lauta ja paljon pieniä saksia. Tällä tavoin.
Anna otti veitsen ja haarukan kauniisiin, valkeisiin ja sormusten koristamiin käsiinsä ja alkoi esittää koneen toimintaa. Hän tajusi kyllä, ettei hänen selityksistään varmaankaan voisi käsittää mitään, mutta hän tiesi puhuvansa miellyttävästi ja käyttelevänsä sirosti kauniita käsiään ja jatkoi selittelyään.
— Pikemminkin ne muistuttavat kynäveitsiä, sanoi Veslovski katsoen ihastuneena Annaan.
Anna hymyili tuskin huomattavasti, mutta ei vastannut mitään. — Eivätkö ne olekin kuin sakset, Karl Fjodorovitsh? kääntyi hän tilanhoitajan puoleen.
— Oo jaa, vastasi saksalainen. — Es ist ein ganz einfaches
Ding[57], ja alkoi selittää koneen rakennetta.
— Vahinko, ettei kone samalla sido. Minä näin Wienin näyttelyssä koneen, joka myös sitoi rautalangalla, sanoi Svijazhski. — Sellaiset olisivat edullisempia.
— Es kommt drauf an… Der Preis vom Draht muss ausgerechnet werden[58]. Ja äänettömyydestään herätetty saksalainen kääntyi Vronskin puoleen. — Das lässt sich ausrechnen, Erlaucht[59] Ja saksalainen pani jo käden povitaskuunsa ottaakseen esiin lyijykynän ja muistikirjan, johon hän teki laskunsa, mutta malttoi mielensä, kun näki Vronskin kylmän katseen ja muisti istuvansa ruokapöydässä. — Zu kompliziert, macht zu viel Klopot[60], päätteli hän.
— Wünscht man Dochots, so hat man auch Klopots[61], sanoi Vasenka Veslovski pitäen saksalaista pilanaan. J'adore l'allemand[62], kääntyi hän taas hymyillen Annan puoleen.