Darja Aleksandrovna ei väittänyt vastaan. Hän tunsi joutuneensa kauas Annasta; heidän välillään oli kysymyksiä, joista he eivät koskaan voineet tulla yksimielisiksi ja joista oli paras olla puhumatta.
XXIV
— Sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi järjestää asiasi, jos suinkin mahdollista, sanoi Dolly.
— Niin, jos mahdollista, sanoi Anna yhtäkkiä aivan toisenlaisella, hiljaisella ja surullisella äänellä.
— Eikö avioero sitten ole mahdollinen? Minulle on kerrottu, että miehesi olisi suostuvainen.
— Dolly, minä en tahtoisi puhua siitä.
— No, ei puhuta, kiiruhti Darja Aleksandrovna sanomaan huomatessaan kärsivän ilmeen Annan kasvoilla. — Minä vain luulen, että sinä katsot asioita liian synkässä valossa.
— Minäkö? En ollenkaan. Minä olen hyvin iloinen ja tyytyväinen. Etkö ole huomannut, je fais des passions[68]. Veslovski…
— Totta puhuakseni en pitänyt Veslovskin käytöstavasta, sanoi Darja
Aleksandrovna koettaen vaihtaa puheenaihetta.
— Oh, mitäs siitä! Se vain hiukan kutkuttaa Alekseita. Veslovski on vielä poikapahanen ja kokonaan minun käsissäni; minä ohjaan häntä kokonaan tahtoni mukaan. Hän on niin kuin sinun Grishasi. Dolly! hän muutti äkkiä puheenaihetta, — sinä sanot minun katselevan asioita liian synkässä valossa. Sinä et voi sitä käsittää. Se on liian kauheata. Minä koetan olla kokonaan katsomatta.