— Saita herra, vahvisti kirjanpitäjä.
— No mitäs hevosista piditte? kysyi Dolly.
— Hevoset ovat hyvät. Ja ruoka on hyvä. Mutta ikäväpä tahtoi tulla, Darja Aleksandrovna; en tiedä miten teistä, hän sanoi kääntäen Dollyä kohti kauniit, hyväntahtoiset kasvonsa.
— Niin tuntui minustakin. Luuletteko, että ehdimme illaksi kotiin?
— Onhan se ehdittävä.
Palattuaan kotiin, missä kaikki oli hyvin, Darja Aleksandrovna kertoili innostuneena matkastaan, hyvästä vastaanotosta, Vronskien elämän komeudesta ja aistikkuudesta ja heidän hauskoista huvituksistaan eikä antanut kenenkään sanoa sanaakaan heitä vastaan.
— Vasta kun tuntee heidät molemmat hyvin — Vronskia itseään minä opin nyt enemmän tuntemaan —, voi ymmärtää, miten herttaisia ja liikuttavia he ovat, Dolly puhui täysin vilpittömästi unohtaen kokonaan sen epämääräisen tyytymättömyyden ja nolouden tunteen, joka oli vaivannut häntä vierailun aikana.
XXV
Yhä samoissa olosuhteissa eläen ja tekemättä mitään avioeron hankkimiseksi Vronski ja Anna olivat viettäneet maalla koko kesän ja osan syksyä. He olivat päättäneet olla lähtemättä mihinkään; mutta mitä pitemmälle syksy ehti ja mitä kauemmin he elivät keskenään, ilman vieraita, sitä selvemmäksi heille kävi, etteivät he kestäisi tätä elämää ja että muutos oli välttämätön.
Pinnalta katsoen heidän elämänsä näytti vastaavan vaativimpiakin toiveita. Olihan talossa kaikkea kyllälti, oli terveyttä, oli lapsi, ja heillä kummallakin oli omat askareensa. Anna huolehti ulkonäöstään samoin kuin vieraidenkin aikana ja lueskeli paljon romaaneja sekä muodissa olevia vakavampiakin kirjoja. Hän tilasi kaikki ne kirjat, joita kiiteltiin hänelle tulevissa ulkomaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä, ja luki ne tarkkaan läpi niin kuin ainoastaan yksinäisyydessä luetaan. Lisäksi hän tutki kirjoista ja ammattilehdistä kaikkia niitä asioita, joita Vronski harrasti, joten Vronski sai usein turvautua hänen tietoihinsa maanviljelys- ja rakennusasioissa, vieläpä hevoshoitoa ja urheiluakin koskevissa kysymyksissä. Vronski ihmetteli hänen tietojaan ja muistiaan, mutta ei aluksi uskaltanut täydellisesti luottaa niihin; silloin Anna tavallisesti näytti hänelle kirjoista saman vastauksen.