Sairaalan järjestelytyöt kuuluivat myös Annan harrastuksiin. Siellä hän ei ainoastaan auttanut, vaan keksi ja järjesteli itse monia asioita. Mutta hänen päähuolenpitonsa kohdistui kuitenkin häneen itseensä, siihen, missä määrin hän oli Vronskille rakas ja miten saattoi korvata tälle kaiken sen, minkä tämä oli jättänyt taakseen. Vronski antoi kyllä arvoa sille, että Anna tahtoi kaikessa miellyttää ja palvella häntä, mutta samalla häntä vaivasivat ne rakkauden verkot, joihin Anna koetti hänet kietoa. Mitä pitemmän aikaa kului, sitä useammin Vronski näki itsensä kiedottuna noihin verkkoihin ja sitä enemmän hän halusi, jos nyt ei päästä niistä, niin koetella, eivätkö ne häirinneet hänen vapauttaan. Jollei olisi ollut tuota yhä kasvavaa vapaudenhalua ja kohtauksia, jotka toistuivat joka kerran, kun hänen oli lähdettävä kaupunkiin kokoukseen tai kilpa-ajoihin, Vronski olisi ollut täysin tyytyväinen elämäänsä. Hänen valitsemansa osa, sellaisen rikkaan maanomistajan osa, jollaisten oli määrä muodostaa Venäjän ylimystön ydinjoukko, oli hänen maalla viettämänsä puolen vuoden aikana tuottanut hänelle yhä kasvavaa tyydytystä. Ja hänen asiansa, jotka kiinnostivat häntä yhä enemmän, luistivat hyvin. Huolimatta niistä suunnattomista rahasummista, joita meni sairaalaan, koneisiin, Sveitsistä tilattuihin lehmiin ja paljoon muuhun, hän oli varma siitä, että hänen varallisuutensa oli tästä vain lisääntynyt. Kun oli kyse tuloista, metsän, viljan ja villan myynnistä tai maan vuokraamisesta, Vronski oli kova kuin piikivi ja osasi ottaa hyvän hinnan. Suuremmissa maatalousasioissa Vronski noudatti sekä tällä että muilla tiloillaan mitä tavallisimpia ja vaarattomimpia menettelytapoja ja oli erittäin säästeliäs ja tarkka taloudellisissa pikkuseikoissa. Niin taitavasti ja ovelasti kuin saksalainen tilanhoitaja viekoittelikin häntä ostoksiin, tehden kaikki arviolaskunsa niin, että ensin näytti aina tarvittavan paljon suurempia summia ja vasta sitten harkittaessa ilmeni, että saman voi tehdä paljon halvemmallakin ja hyötyä siitä heti, Vronski ei taipunut. Hän kuunteli ja kyseli tarkasti ja myöntyi tilanhoitajan ehdotukseen vain silloin, kun oli kysymyksessä jokin Venäjällä vielä tuntematon uutuus, joka saattoi herättää ihmettelyä. Eikä hän hyväksynyt suuria menoeriä kuin silloin, jos hänellä sattui olemaan ylimääräistä rahaa, ja tällöinkin hän piti tarkkaa huolta siitä, että tavara oli hyvää.
Lokakuussa pidettiin aateliston vaalipäivät Kashinin läänissä, jossa Vronskin, Svijazhskin ja Koznyzevin maatilat ja pieni osa Levinin tiluksia olivat.
Nämä vaalipäivät olivat monista syistä yleisen huomion kohteena. Niistä oli puhuttu paljon ja niihin oli valmistauduttu innokkaasti. Monet pietarilaiset, moskovalaiset ja ulkomaalaiset, jotka eivät olleet koskaan käyneet aateliston kokouksissa, saapuivat katsomaan näitä vaalipäiviä.
Vronski oli jo kesällä sanonut Svijazhskille tulevansa kokoukseen.
Vähän ennen vaalipäivien alkua saapui Svijazhski, joka kävi usein
Vronskin luona, Vozdvizhenskojeen häntä hakemaan.
Edellisenä päivänä Vronskin ja Annan kesken oli ollut vähällä syntyä riita Vronskin matkan vuoksi. Oli meneillään yksitoikkoinen syksyn aika, joka tuntui maalla kovin painostavalta, ja siksi Vronski arvatessaan, että tulisi riita, oli ilmoittanut Annalle matkastaan ankaramman ja kylmemmän näköisenä kuin koskaan ennen. Mutta hänen hämmästyksekseen Anna oli ottanut tiedon vastaan hyvin tyynesti ja kysynyt vain, koska hän palaisi. Vronski oli katsonut Annaa tarkasti silmiin käsittämättä tuota tyyneyttä. Mutta Anna oli vain hymyillyt. Vronski tiesi, että Anna osasi sulkeutua itseensä ja teki sen tavallisesti silloin, kun oli päättänyt jotain eikä kertonut hänelle suunnitelmiaan. Vronski pelkäsi sitä; mutta hän tahtoi niin kovasti välttää kohtauksia, että oli uskovinaan Annan järkevyyteen, ja osaksi hän siihen todella uskoikin, koska niin teki mieli tehdä.
— Toivottavasti sinulle ei tule ikävä?
— Toivottavasti ei, Anna sanoi. — Minä sain eilen kirjalaatikon
Gautier'ltä. Ei minulle tule ikävä.
"Hän tahtoo koettaa tuota sävyä. Sitä parempi", ajatteli Vronski, "eipähän ole aina yhtä ja samaa."
Siispä Vronski lähti vaalipäiville pyytämättä ja saamatta Annalta avomielistä selitystä. Koskaan ennen he eivät olleet eronneet toisilleen avautumatta. Se huolestutti Vronskia toisaalta, mutta toisaalta hän taas arveli sen olevan hyvä merkki. "Aluksi siinä on jotain epäselvää ja salattua, kuten nyt, mutta sitten hän tottuu. Joka tapauksessa voin antaa hänelle kaiken muun, paitsi miehistä riippumattomuuttani", ajatteli hän.