Toisena ja kolmantena päivänä keskusteltiin aateliston rahastoista ja naiskymnaaseista. Nämä eivät Sergei Ivanovitshin selityksen mukaan olleet tärkeitä asioita, ja Levin, jolla oli niin paljon puuhaa sisarensa asiain selvittämisessä, ei niinä päivinä ottanut osaa istuntoihin. Neljäntenä päivänä oli esillä lääninrahaston tilien tarkastus. Ja tässä istunnossa tapahtui ensimmäinen yhteentörmäys uuden ja vanhan puolueen välillä. Komitea, jonka tehtäväksi oli jätetty rahastojen tarkastaminen, ilmoitti että rahastot olivat kunnossa. Lääninmarsalkka nousi ja kiitti aatelistoa luottamuksesta kyynelsilmin. Aatelisto tervehti häntä äänekkäästi ja monet puristivat hänen kättään. Mutta samaan aikaan eräs Sergei Ivanovitshin puolueeseen kuuluva aatelismies sanoi kuulleensa, ettei komitea ollutkaan tarkastanut rahasummia, se kun piti sellaista tarkastusta loukkauksena lääninmarsalkkaa kohtaan. Eräs komitean jäsenistä myönsi varomattomuudessaan asianlaidan olevan niin. Silloin alkoi eräs pieni, hyvin nuoren näköinen, mutta hyvin myrkyllinen herra puhua, että lääninmarsalkka olisi luultavasti hyvinkin mielellään tehnyt tiliä rahainhoidostaan ja että komitean jäsenten liiallinen hienotunteisuus oli riistänyt häneltä sen siveellisen tyydytyksen. Silloin komitean jäsenet peruuttivat ilmoituksensa, ja Sergei Ivanovitsh alkoi loogisesti todistella, että täytyi myöntää toinen kahdesta: joko että rahastot oli tarkastettu tai että niitä ei ollut tarkastettu, ja kehitteli yksityiskohtaisesti tuota päätelmäänsä. Sergei Ivanovitshille vastasi vastapuolueen puhuja. Sitten puhui Svijazhski ja taas se myrkyllinen herra. Väiteltiin kauan eikä sittenkään tultu mihinkään tulokseen. Levin ihmetteli pitkää kiistelyä, sillä kun hän kysyi Sergei Ivanovitshilta, luuliko tämä, että rahoja oli käytetty väärin, Sergei Ivanovitsh vastasi:
— Eikö mitä. Hän on rehellinen mies. Piti vain hieman horjuttaa tuota vanhanaikaista perheenomaista tapaa, jolla aateliston asioita on tähän asti hoidettu.
Viidentenä päivänä oli kihlakuntamarsalkkojen vaalit. Muutamissa kihlakunnissa vaali muodostui melko myrskyisäksi. Seleznjevin kihlakunnasta valittiin Svijazhski yksimielisesti ilman äänestystä, ja sinä päivänä hän tarjosi päivälliset.
XXVII
Kuudenneksi päiväksi oli määrätty koko lääniä koskevat vaalit. Suuret ja pienet salit olivat täynnä juhlapukuista aatelistoa. Monet olivat saapuneet vasta täksi päiväksi. Monet vanhat tuttavat, jotka eivät olleet pitkään aikaan nähneet toisiaan tapasivat nyt toisensa aatelisklubin saleissa, kuka Krimiltä, kuka Pietarista, kuka ulkomailta tulleena. Keskustelu tapahtui läänisalissa, ja kukin puhuja esitti ajatuksensa katederilta, keisarin muotokuvan alta.
Suuriin ja pieniin saleihin oli muodostunut eri leirejä, ja karsaista ja epäluuloisista silmäyksistä, kiihkeästä puheensorinasta, joka vaikeni aina vieraan lähestyessä, ja muutamien kuiskailevien pikkuryhmien vetäytymisestä aina kaukaiseen peräkäytävään saakka näkyi selvästi, että kukin puolue salasi jotain toiselta. Ulkonäöltään aatelisto jakaantui jyrkästi kahteen lajiin; nuoriin ja vanhoihin. Vanhat olivat enimmäkseen joko ahtaissa, vanhanaikaisissa, puhvihihaisissa ja kiinni napitetuissa aatelispuvuissaan tai erikoisissa täysinpalvelleiden meri-, ratsu- tai jalkaväenupseerien virkapuvuissa. Nuoret taas olivat avonaisissa, lyhytselkäisissä ja leveäharteisissa aatelispuvuissa ja valkeissa liiveissä tai oikeusministeriön laakerikirjailulla koristelluissa mustakauluksisissa virkapuvuissa. Olipa jokunen hovipukukin koristamassa joukkoa.
Mutta puolueryhmitys oli täysin riippumaton nuoruudesta tai vanhuudesta. Monet nuorista kuuluivat vanhaan puolueeseen, ja muutamat kaikkein vanhimmista herroista kuiskailivat Svijazhskin kansa ja olivat nähtävästi uuden puolueen innokkaimpia kannattajia.
Levin seisoi pienessä ravintolasalissa oman ryhmänsä luona kuunnellen, mitä puhuttiin, ja pinnisti turhaan kaikki henkiset voimansa ymmärtääkseen, mitä tarkoitettiin. Sergei Ivanovitsh oli ryhmänsä keskellä ja kuunteli Svijazhskin ja Hljustovin, toisen kihlakunnan marsalkan, keskustelua. Hljustov ei tahtonut suostua menemään kihlakuntineen pyytämään Snetkovia ehdokkaaksi, mutta Svijazhski kehotteli häntä tekemään niin, ja Sergei Ivanovitsh hyväksyi tuon suunnitelman. Levin ei käsittänyt, miksi tämän puolueen piti pyytää ehdokkaaksi sitä marsalkkaa, jonka he tahtoivat saada syrjäytetyksi.
Stepan Arkadjevitsh joka vastikään oli haukannut voileipää ja ottanut viinaryypyn ja jolla oli yllään kamariherran virkapuku, astui samaan joukkoon pyyhkien suutaan hienolla batistisella nenäliinallaan.
— Varustaudutaan hyökkäykseen, hän sanoi silitellen poskipartaansa.