Ja kuunneltuaan keskustelua hän antoi täyden kannatuksensa
Svijazhskin ehdotukselle.
— Yksikin kihlakunta riittää, ja Svijazhski on jo ilmeinen vastavoima, hän sanoi, ja näiden sanojen merkitys oli selvä kaikille paitsi Levinille.
— No, Kostja, sinäkin näytät päässeen makuun, lisäsi hän kääntyen Levinin puoleen ja ottaen häntä käsivarresta. Levinillä ei olisi ollut mitään makuun pääsemistä vastaan, jos hän vain olisi voinut ymmärtää, mistä oli kyse; ja astuttuaan Stepan Arkadjevitshin kanssa hiukan sivummalle muista hän ilmaisi tälle ihmettelynsä, miksi vanhaa marsalkkaa sittenkin oli pyydettävä.
— O sancta simplicitas! Stepan Arkadjevitsh sanoi ja selitti hänelle lyhyesti ja selvästi, kuinka asia oli.
Jos kaikki kihlakunnat olisivat entiseen tapaansa pyytäneet vanhaa marsalkkaa, olisi hänet valittu yksimielisesti. Niin ei saanut käydä. Nyt suostui kahdeksan kihlakuntaa pyytämään häntä; jos kaksi kieltäytyisi sitä tekemästä, voisi Snetkov luopua ehdokkuudesta. Silloin saattaisi vanha puolue valita toisen omistaan, koska koko toivo menisi hukkaan. Mutta jos ainoastaan Svijazhskin kihlakunta oli häntä pyytämättä, suostuisi hän ehdokkaaksi. Hänet valitaankin ja hänelle annetaan tahallaan niin paljon ääniä, että vastapuolue menee sekaisin, ja kun sitten meidän puoleltamme asetetaan ehdokas, antavat he myös äänensä hänelle. Levin ei vielä sittenkään oikein käsittänyt asiaa ja aikoi tehdä muutamia kysymyksiä, kun yhtäkkiä kaikki alkoivat puhua ja hälisten siirtyä suureen saliin.
— Mitä? Ketä sitten? — Valtakirja? Kenelle? — Hylätäänkö? — Ei ole valtakirjaa. — Flerovia eivät päästä. Mitä siitä, jos on syytteen alainen. — Sitenhän voivat evätä kenet tahansa. Se on katalaa.
— Laki! kuuli Levin joka puolelta ja siirtyi hätäilevän joukon mukana toisten tukemana suureen saliin ja lähestyi puhemiehen pöytää, jonka luona lääninmarsalkka, Svijazhski ja muut puheenjohtajat väittelivät jostain kiivaasti.
XXVIII
Levin seisoi melko kaukana. Hänen vieressään olevan aatelismiehen raskas ja rahiseva hengitys ja toisen, edessä seisovan herran paksujen anturoiden narina esti häntä kuulemasta selvästi, mitä puhuttiin. Kuului vain lääninmarsalkan kaukainen, pehmeäsointinen ääni, jota seurasi myrkyllisen aatelisherran vinkuva puheennuotti ja Svijazhskin tyynempi jatko. Väiteltiin, mikäli Levin ymmärsi, jonkin lakipykälän tulkitsemisesta ja siitä, kuinka oli käsitettävä sanat: "tutkimuksen alaisena oleva".
Joukko väistyi syrjään antaakseen tietä puhujapöytää kohti astuvalle Sergei Ivanovitshille. Tämä ehdotti, että turvauduttaisiin lakipykälään, jonka mukaan erimielisyyden sattuessa asia ratkaistiin äänestyksellä.