— Toisen toin, heitin vettä niskaan, sanoi hakija tullen Svijazhskin luo. — Ei hätää, kyllä hänestä äänestäjä tulee.
— Eihän vain kaadu? sanoi Svijazhski heiluttaen päätään.
— Ei, seisoo kuin nuori urho. Kun eivät täällä vain juottaisi…
Minä sanoin ravintoloitsijalle, ettei saa antaa missään nimessä.
XXIX
Kapea ravintolasali oli täynnä aatelistoa. Jännitys oli yhä kasvamassa, ja kaikki näyttivät rauhattomilta. Varsinkin johtajat, jotka tunsivat kaikki asiainhaarat, olivat jännittyneitä. He olivat alkavan taistelun järjestäjiä. Muut olivat kuin sotamiehet taistelun edellä, valmiina taisteluun, mutta hakivat pientä virkistystä ennen sen alkamista. Toiset söivät voileipiä tarjoilupöydän luona, toiset kävelivät edestakaisin soikeassa huoneessa poltellen savukkeita ja tarinoiden vanhojen ystäviensä kanssa, joita eivät olleet pitkään aikaan tavanneet.
Levinin ei tehnyt mieli syödä, eikä hän ollut tupakkamies. Hänen ei myöskään tehnyt mieli mennä Sergei Ivanovitshin, Stepan Arkadjevitshin ja Svijazhskin joukkoon, koska heidän parissaan seisoi tallimestarin virkapuvussa oleva Vronski vilkkaasti jutellen. Jo eilen Levin oli nähnyt hänet vaalipäivillä ja koettanut olla tapaamatta häntä. Levin istuutui ikkunan luo, katseli eri ryhmiä ja kuunteli mitä ympärillä puhuttiin. Häntä painoi alakuloisuus varsinkin sen vuoksi, että hän huomasi kaikkien olevan vilkkaita, huolestuneita ja toimeliaita, ja vain hän yksin lähistölle istuutuneen meriupseeripuvussa olevan vanhan, hampaattoman ukon kanssa oli toimeton ja innoton.
— Se on sellainen vekkuli! Vaikka minä sille puhuin, niin mitä vielä! Ei niihin ole luottamista, puhui innostuneesti lyhyenläntä kumaraharteinen tilanomistaja, jonka voideltu tukka ulottui aatelispuvun kirjaillulle kaulukselle saakka ja jonka uudet, nähtävästi vaalipäiviksi tehdyt saappaat kopisivat kuuluvasti. Hän loi Leviniin tyytymättömän silmäyksen ja kääntyi jyrkästi ympäri.
— Huonoa peliä pelaavat, sanoi hänen pienikasvuinen, ohutääninen toverinsa.
Heidän jälkeensä Leviniä kohti kiiruhti kokonainen joukko tilanomistajia, lihava kenraali keskellään. He näyttivät etsivän paikkaa, missä olisivat saaneet keskustella toisten kuulematta heidän puheitaan.
— Kuinka hän uskaltaa sanoa, että minä olen käskenyt varastamaan häneltä housut. On kai itse juonut ne. Vähät minä hänen ruhtinaallisuudestaan! On sikamaista mennä puhumaan sillä tavoin!