Ikkunasta poistuttiin sisällä ja parin minuutin perästä kuului, kuinka tuvan kiinni jäätynyt ovi aukesi, sitte naksahti ulko-oven säppi ja ovea pidellen, ett'ei sitä tuuli tempaisi, näyttäytyi sieltä vanha valkopartainen mies, korkea lakki päässä ja lyhyt turkki valkoisen pyhäpaidan päällä hartioilla, ja hänen jälessään nuorempi mies, punainen mekko yllään ja nahkasaappaat jalassa.
— Tehkää niin hyvin, — sanoi ukko.
— Me tässä on ajettu eksyksiin, — sanoi Wasili Andrejitsh; — oli aikomus päästä Gorjatshkinoon, vaan nyt tänne teille jouduttiin. Täältä kerran jo lähdettiin ja taas takaisin palattiin.
— Vai niin eksyitte, — sanoi vanhus. — Pekka, mene porttia aukaisemaan, — kääntyi hän punamekkoisen nuoren miehen puoleen.
— No, kyllä, — vastasi mies iloisella äänellä ja juoksi porstuaan.
— Ei me, veli kulta, yöksi jäädä, sanoi Wasili Andrejitsh.
— Minnekäs te nyt yöllä lähdette? Olkaa täällä huomiseksi.
— Vallan mielellänikin olisin, vaan pitää lähteä.
— Lämmitelkäähän sitte edes! Paraiksi samovaarin aikaan kerkisitte, — sanoi ukko.
— Lämmitellä kyllä voipi, — sanoi Wasili Andrejitsh, — pimeämpihän ei kuitenkaan tule, kun kuukin nousee, vaan valoisampi. Käydään sitte sisään lämmittelemään, Nikita.