"Joka paha on, se olkoon vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon vielä saastaiseksi, mutta joka vanhurskas on, se tulkoon vielä hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoon vielä pyhäksi."
"Ja katso, Minä tulen pian, ja Minun palkkani on minun kanssani, antamaan kullenkin, niinkuin hänen työnsä on."
Ja hän luki myötäänsä tätä salaperäistä kirjaa, odotellen joka hetki "Hänen tulemustansa", joka ei ainoastaan "anna kullekin, niinkuin hänen työnsä on", vaan ilmoittaa ihmisille Jumalan koko totuuden.
Sinä aamuna, jolloin Svjetlogub oli teloitettava, tämä vanha mies, kuultuaan ulkoa rummunpärinää, kiipesi akkunaansa ja ristikon läpi näki rattaiden ajavan pihalle, näki kähärätukkaisen ja kirkassilmäisen nuoren miehen hymysuin astuvan vankilasta pihalle ja nousevan rattaille. Pienessä, valkoisessa kädessään hän piteli kirjaa, puristaen sitä sydäntänsä vasten. Lahkolainen tunsi sen Uudeksi Testamentiksi, ja nuori mies, nyökytellen päätään akkunoista katseleville vangeille, myhähtäen kohtasi hänenkin katseensa.
Hevoset nykäsivät, ja rattaat nuoren kulkijansa kanssa vierivät vankilan portista ulos, sotamiesten ympäröiminä ja kolisten kadun kivityksellä.
Lahkolainen laskeutui alas akkunalta, istahti vuoteensa laidalle ja vaipui mietteisin:
— Tämä yksi se on löytänyt totuuden, — virkkoi hän itsekseen. — Antikristuksen palvelijat ne hirttävät hänet nyt, estääkseen häntä vain julistamasta sitä jokaiselle.
VII.
Oli sumuinen syys-aamu. Aurinko ei tullut näkyviin, ja kostea, lämmin tuuli puhalsi mereltä.
Raitis ilma, kartanot, hevoset ja uteliaasti katselevaiset ihmiset, — kaikki tuo veti Svjetlogubin huomiota puoleensa. Istuen penkillä, seljin hevosiin, hän vasten tahtoansakin tuli tarkastelleeksi perässä astuvain sotamiesten ja ohitse kulkevain kaupunkilaisten kasvoja.