Komea on Nikolai Semjónowitshin huvila: siinä tornit ja verannat ja balkonit ja galleriat, kaikki niin tuoretta, uuden-uutukaista, siistiä. Portilla seisoo vuokratut kaleskat, edessä troikka, kulkuset kaulassa. Nämä kaleskat ovat tuoneet taloon pietarilaisen herran, 15:sta ruplasta "sinne ja tänne", niinkuin jamshtshik (ajuri) sanoo.
Tämä herra on tunnettu, toimelias liberaali. Hän on ollut osallisena kaikissa komiteoissa ja komissioneissa ja kaikenlaisissa korkeimpaan paikkaan jätetyissä adresseissa, jotka on kokoonpantu sangen ovelasti: muodolleen kaikkein alamaisimpia, mutta itse asiassa sittenkin kaikkein liberaalisimpia. Hän on tullut kaupungista (jossa hän, kuten hirmuisen kiireissä työpuuhissa oleva konsanaankin, ei jouda viipymään kuin vuorokauden), tullut tervehtimään ystäväänsä, lapsuutensa kumppalia, jonka kanssa he pitävät melkein yhtä yleisissä asioissa.
Heidän välillään on vain hiukan erimielisyyttä siitä, mitenkä konstitutionaalisia alkeita olisi käytännössä pantava toimeen. Pietarilainen herra on europpalaistuneempi, kallisteleepa hiukan korvaansa sosialisminkin aatteille ja kantaa toimistansa runsaat palkat. Nikolai Semjónowitsh taas on aitovenäläinen mies, oikeauskoinen, mielipiteissään vivahduksia slavofiilisyyteen. Hänellä on monta tuhatta desjatinaa maata.
He söivät päivällistä puutarhassa. Pöydässä oli viisi ruokalajia, mutta helteeltä he tuskin söivät niitäkään, niin että 40:n ruplan kokki apulaisineen, jotka olivat panneet parastansa juuri tämän vieraan vuoksi, olivat tehneet melkein turhaa työtä. Syötiinhän vain jäänsekaista valkolohi-botvinjaa [botvinja = kalasta ja kasviksista sahtiin tehty liemi. Suom. muist.] ja moniväristä jäätelöä, joka oli valettu somaan muottiin ja sangen sirosti juovitettu sokerileivoksilla. Päivällispöydässä istuivat: vieras, liberaali lääkäri, lasten opettaja — muuan huimapäinen sosialisti-revolutionääri ylioppilas, — jota Nikolai Semjónowitsh kumminkin osasi pitää aisoissa, Mari, Nikolai Semjónowitshin rouva, ja kolme lasta, joista nuorin sai tulla pöytään vasta jälkiruuan ajaksi.
Kankeanlaista noilla päivällisillä oli ensinnäkin siitä syystä, että Mari, muutoinkin peräti hermostunut rouva, oli huolissaan Gôgan tähden — nuorimman pojan, Nikolain, jota sanottiin Gôgaksi, niinkuin hienossa maailmassa on tapana. — Gôgalla oli näet vatsa joutunut epäkuntoon. Toinen syy oli se, että heti kuin vieraan ja isännän välillä syntyi keskustelua valtiollisista asioista, heti ylioppilaskin, huimapää, sekaantui kaikella innolla puheesen, osoittaakseen, ett'ei hän aio vääjätä ketään, mielipiteitään julkilausuessaan. Vieras vaikeni silloin, ja Nikolai Semjónowitsh koetteli hillitä tuota vallankumousten miestä.
Päivällinen syötiin kello 7. Aterian jälkeen ystävykset asettuivat verannalle haastelemaan, vilvoitellen itseään narzâni-vedellä [kaukaasilaista kivennäisvettä] ja valkoviinillä.
Erimielisyyttä ilmaantui varsinkin siitä, minkälaiset pitäisi Venäjällä olla vaalit, välillisetkö vai välittömät. Ja siitä oli syntymäisillään kiivaskin väittely, kun samassa tultiin kutsumaan teelle ruokasaliin, joka oli verkoilla suojattu kärpäsiltä. Teepöydässä vieraat haastelivat Marin kanssa, jota tämä keskustelu ei ensinkään huvittanut, hän kun yksinomaa ajatteli vaan Gôgan vatsakivun oireita. Puheltiin maalaustaiteesta, ja Mari todisteli, että dekadenttisessa maalaustaiteessa on un je risais quoi [en tiedä mitä. Suom. muist.], jota ei käy kieltäminen. Tällä hetkellä hän ei ajatellut lainkaan dekadenttista maalaustaidetta, vaan sanoi, mitä jo monasti ennenkin oli sanonut. Vieras ei tuosta välittänyt vähääkään, mutta koska hän oli kuullut puhuttavan dekadenttisuutta vastaan, niin hänkin puhui sitä vastaan, vieläpä niin luontevastikin, ett'ei kukaan osannut aavistaakaan, että viis hän dekadenttisuuksista ja epädekadenttisuuksista. Nikolai Semjónowitsh sitä vastoin katseli vaimoansa, tuntien hänen olevan jostain pahoillansa ja aavistellen, että kai sitä tän'iltana vielä ikävyyksiä tulee. Sitä paitsi oli hänen peräti ikävä kuulla sitä, mitä Mari puhui, sillä sellaista hän, Nikolai Semjónowitsh, oli mielestänsä kuullut jo senkin sata kertaa.
Sisällä sytytettiin pronssilamput ja pihalla lyhdyt. Lapset toimitettiin makaamaan, sittenkuin Gôga oli ensin ollut lääkeopillisten käsittelyjen alaisena.
Vieras astui isännän kanssa ulos verannalle. Lakeija toi hupuilla varustetut kynttilät ja vielä lisää narzâni-vettä. Ja nyt vasta, kello 12:n tienoilla, alkoi vilkas keskustelu siitä, minkälaisiin valtiollisiin toimiin olisi ryhdyttävä nykyisenä, Venäjälle niin tärkeänä aikana. Kumpainenkin tupakoitsi ja puheli taukoamatta.
Ulkona portin edustalla kyytihevoset kilauttelivat nälissään kulkusiansa. Kaleskoissa istui vanha jamshtskik, vuoroin haukotellen ja vuoroin kuorsaten. Hän oli 20 ajastaikaa palvellut samaa isäntää ja säännöllisesti lähettänyt koko kuukauspalkkansa veljelleen maalle, paitsi 3-5 ruplaa, jotka joi suuhunsa. Nyt, kun useammista huviloista alkoi kuulua kukkojen kiekumista, ja lähimmäisen huvilan kukko varsinkin piti peräti kovaa ja kimeätä ääntä, nyt ukko jo rupesi ajattelemaan, että hänet lienee kai kokonaan unohdettu. Hän astui kaleskoista maahan ja meni huvilaan.